Terveet Kädet: Ihmisen poika, pedon poika.
CD-levy, Kämäset Levyt Records. 2009.

Torniosta kotoisin oleva Terveet Kädet on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva hardcore punkia tykittävä yhtye. Vuonna 1980 perustettu yhtye on saavuttanut laajaa suosiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Yhtyeen laulaja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä ja rumpali Peedro ovat nykyisin Terveiden Käsien ainoat alkuperäisjäsenet.
Terveet Kädet henkilöityy suurelta osin juuri Äijälän persoonaan. Laulamisen ohella Läjä on säveltänyt ja sanoittanut sekä Terveiden Käsien että useiden muiden projektiensa puitteissa. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut runoja sekä toiminut sarjakuva- ja kansitaiteilijana.
Pitkän uransa aikana Terveet Kädet on levyttänyt sekä suomen- että englanninkielistä materiaalia. Ihmisen poika, pedon poika -ep sisältää kymmenen uutta suomenkielistä kappaletta tai Läjän tyyliin ilmaistuna ”rallia”. Yhtyeen tyylin mukaisesti kappaleet ovat lyhyitä ja nopeita räjähdyksiä – koko levyn kestokin on hiukan alle 12 minuuttia.
Saatavuus: 1 kpl lainattavissa Lapin maakuntakirjaston musiikkiosastolla.
Terveet Kädet ja Läjä musiikkikirjastossa:
Terveet Kädet: Onnellisia kytkentöjä 1980-2000. Solardisk. 2002.
Terveet Kädet: Non ultra descriptica. Solardisk. 2000.
Terveet Kädet: Ääretön propaganda. Proxmira. 1998.
Terveet Kädet: The ultimate pain. Solardisk. 1999.
Terveet Kädet: Sign of the cross. A.A. Records. 1995.
Äijälä, Läjä: Passions of Läjä Äijälä. Bad Vugum. 2004.
Jouni Mäkinen, kirjastoamanuenssi
