Huhuu!-festari on Lapin kirjastoihin juurtunut lastenkirjallisuus- ja sanataidefestivaali, jota vietetään yhtä aikaa valtakunnallisen Lukuviikon kanssa. Lukuviikon ja Huhuu!-festarin teemana oli tänä vuonna Lukeminen on juhla!
Posion kirjasto järjesti lapsille ja nuorille suunnatun kirjavinkkikilpailun osana lukuviikon ohjelmaa. Palkintoina oli lahjakortteja, kirjoja ja kunnan brändituotteita. Kenties juuri palkinnot olivat ne, jotka kannustivat koululaisia lukemaan ja täyttämään vinkkilomakkeita täysin vapaaehtoisesti: lopulta saimme yli kolmekymmentä huolellisesti täytettyä lomaketta. Se on riemastuttava määrä, kun sen suhteuttaa 6–15-vuotiaiden määrään kunnassamme. Toki kannustamistyötä tekivät osaltaan myös peruskoulun opettajat, ja vinkkauslomakekin oli pyritty tekemään mahdollisimman selkeäksi ja yksinkertaiseksi.
Raadin valitsemat parhaat kirjavinkit palkittiin juhlallisessa Lukugaalassa perjantaina 24.4. kunnantalon valtuustosalissa.





Millaisiin kirjoihin kouluikäiset sitten tarttuvat nykyään? Teimme vinkkien ja lainaustrendien perusteella omia havaintoja ja tulkintoja. Tarkempi lista vinkatuista kirjoista on artikkelin lopussa.
Ikisuosikit
Neropatin päiväkirjat, Harry Potter, Muumit, Mimmi Lehmä ja Risto Räppääjä pitävät edelleen pintansa lasten ja nuorten kirjahyllyissä. Klassikon asemaa tavoittelee myös Nolo elämäni -sarja, jossa päiväkirjamerkintöjä tekee neropattipojan sijaan teinityttö. Neropatin päiväkirjat ja Nolo elämäni -kirjat ovat muodoltaan humoristisia kuvaromaaneja, jollaiset yleisestikin tuntuvat tällä hetkellä innostavan nuoria lukemaan. Ikivihreisiin lukeutuvat myös Kahjo kouluni -sarja sekä kreikkalaiseen mytologiaan perustuva Percy Jackson -fantasiasarja.
Uusia nousevia tähtiä
Hevoskirjat ovat jälleen supersuosittuja ja ne ovat saaneet nostetta tubettavan nuoren kirjailijan, Venny Helénin myötä. Nähtäväksi jää, tuleeko Rambon talli -kirjasarjasta yhtä pitkä(ikäinen) kuin Merja Jalon hevossarjoista. Mestarietsivä Peppunen on erityisesti alaluokkalaisten mieleen. Peppunen on keski-ikäisen kirjastotädin näkökulmasta outo hahmo, mutta ilmeisesti se huvittaa lapsia. Vitsipitsat puolestaan huvittavat sekä isoja että pieniä lukijoita. Koiramies-kirjat kertovat pitempiä tarinoita sarjakuvan keinoin. Koiramiehiä suositteli Posiolla useampikin lapsi.
Tietokirjat
Meitä ilahdutti, että muutama osallistuja oli tarttunut tietokirjoihin. Ensiapua! Lasten ensiaputaidot tutuiksi riimitellen sisältää erittäin tärkeää tietoa ja sitä voi todellakin lämpimästi suositella. Minne sähkö meni? on ensimmäinen osa Anni ja Akseli selvittävät -sarjaa. Sarjan kirjat kertovat tieteestä, teknologiasta ja yhteiskunnasta kiinnostavalla ja ymmärrettävällä tavalla.
Kaunista ja vakavaa, seikkailua ja jännitystä
Seikkailukirjat jatkavat voittokulkuaan, vaikka Viisikkoja ei enää listallamme näy. Sen sijaan siellä näkyvät Pelkovaara, Geoetsivät ja Melkein mahdoton tehtävä -sarja.
Osa isommista koululaisista lukee mielellään hieman syvällisempää kaunokirjallisuutta. Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaiseva tarina vakavasti sairaista nuorista. Laulunpunojat on itsenäinen jatko-osa kotimaisesta fantasiasarjasta, joka perustuu muinaissuomalaiseen mytologiaan. Vinkkaajan mielestä kirjassa oli hyvää muun muassa pelkojen voittaminen ja rohkeus toteuttaa omia päätöksiä ja unelmia.
Miten koululaiset perustelivat valitsemiaan suosikkeja?
Osallistujien mukaan hyvissä kirjoissa oli seikkailua, jännitystä, taisteluja, hauskuutta ja isoja tunteita. Aku ja Mikki: ahkerat ahertajat -kirjassa parasta oli ”Akun sekoilu”. Riehakasta riimittelyä suositeltiin ”7–10-vuotiaille runojen vihaajille”. Erään vinkkaajan mielestä hänen suosittelemassaan kirjassa ”parasta oli loppu” – mitä se sitten tarkoittaakaan.

POSION KOULULAISTEN SUOSITTELEMAT KIRJAT VINKKAUSKISASSA
LASTENKIRJOJA
Gutman: Kahjo kouluni: Riehakasta riimittelyä (2014)
Hallberg: Hieno hyppy, Sinttu (2009)
Helén: Rambon talli: Yön hevonen (2024)
Helén: Rambon talli: Kultaharjan salaisuus (2025)
Hulkko: Geoetsivät ja revontulten salaisuus (2021)
Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento (2013)
Nordqvist: Mimmi lehmä ja Varis (1998)
Parvela: Melkein mahdoton tehtävä: Merkitty lapsi (2022)
NUORTENKIRJOJA
Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (2013)
Kauppinen: Laulunpunojat (2025)
Kinney: Neropatin päiväkirja: Isoveli isottelee (2010)
Kinney: Neropatin päiväkirja: Tähtiainesta (2021)
Kinney: Neropatin päiväkirja: Kaaoskemut (2025)
Levola: Leevi ja Leonora (2010)
Lindmo: Pelkovaara: Varislinnan salaisuus (2025)
Riordan: Percy Jackson: Salamavaras (2008)
Russell: Nolo elämäni: Olisinpa synttärisankari (2025)
SARJAKUVIA
Pilkey: Koiramies ja Kisulii (2020)
Pilkey: Koiramies ja toramaan kutsu (2021)
Pilkey: Koiramies ja me sekasankarit (2022)
KUVAKIRJOJA
Disney: Aku ja Mikki: ahkerat ahertajat (2024)
Heilala: Muumilaakson salapoliisit: kootut seikkailut (2022)
Maehle: Hirmuliskojengi: parhaat kaverit (2022)
Schneider: Iida sairaalassa (2024)
Troll: Mestarietsivä Peppunen: Mestarietsivä rakastuu?! (2022)
Whydrow: Harri ja dinot rosvon jäljillä (2012)
Wilson: Kalle-karhun uusi ystävä (2017)
TIETOKIRJOJA
Ilmasti: Ensiapua! Lasten ensiaputaidot tutuiksi riimitellen (2024)
Revenson: Harry Potter: suuri hahmokirja (2015)
Sarja, Posio ja Ryynänen: Minne sähkö meni? (2018)
HUUMORIA
Salakari ja Roikonen: Vitsipitsa-kirjat (2020–2025)
SATUJA
Roine: Suomen kansan suuri satukirja (1978)
