Kategoria(t): kirjavinkkaus

Pietarin ja runouden lumous


Johanna Hulkko: Säkeitä Pietarista, Tammi 2009

Johanna Hulkkonen: Säkeitä Pietarista
Johanna Hulkkonen: Säkeitä Pietarista

Öinen puhelu palauttaa Anna mieliin opiskeluajan Pietarissa, ja Andrein. Samoihin aikoihin työpaikalla käynnistyvät yt-neuvottelut, ja Anna tekee päätöksen kirjallisuudenopintojen jatkamisesta yliopistossa.  Mielessä väikkyy väitöskirja Ahmatovan runoudesta, joka ollut Annan suurin intohimo. Elämänmuutoksen myötä Annan mieliin palautuvat muistot: öiset Pietarin kadut, pölyiset antikvariaatit, vaeltelut Ahmatovin jalanjäljissä, myös kirvelevä onneton rakkaus. Anna kokee polttavaa tarvetta palata Pietariin ja etsiä käsiinsä Andrein, varsinkin kun oma avioliitto on kriisissä. Aviomies ja tytär huomaavat Annan kasvavan levottomuuden. Aviomies epäilee Annan matkasuunnitelmia ja selityksiä, onhan hän salaa lukenut kaikki tämän päiväkirjat.

Säkeitä Pietarista on moniääninen kirja, jossa tapahtumia tarkastellaan eri henkilöiden näkökulmasta. Mitä salaisuutta Anna on sisimmässään kantanut kaikki nämä vuodet? Läpi koko kirjan Annan tarinan rinnalla kulkee Anna Ahmatovan elämäntarina ja runous.

Erityistä: Johanna Hulkko on opiskellut venäjän kääntämistä ja tulkkausta Tampereen yliopistossa. Säkeitä Pietarista on hänen esikoisteoksensa.

Saatavuus: 4 lainattavaa kappaletta Lapin maakuntakirjaston kokoelmissa

Hulkon kirjan rinnalla voi lukea hyvin Anna Ahmatovan kirjaa Valitut runot, joka sisältää Marja-Leena Mikkolan katsauksen Ahmatovan runouteen ja elämänvaiheisiin.

Romaaneja runoilijoista ja kirjailijoista:

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret (Katri Vala ja Elina Vaara)
Tuula Levo: Tuulenajama (Teuvo Pakkala)
Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua (Zacharias Topelius)
Panu Rajala: Runoilijan sydän (J.H. Erkko)

Helena Kokko
erikoiskirjastonhoitaja, Aalto-sali

Tuntematon's avatar

Tekijä:

Kirjava kirjasto on ikkuna Lapin kirjastoon. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Jätä kommentti