CD-levy: Delta Force 2: Personal Vietnam. 2009.
Jyväskylästä jyrähtää! Delta Force 2 sekoittaa musiikissaan thrashia, hardcorea ja tinkimätöntä asennetta vakavissaan, mutta ei tosikkomaisesti. Yhtyeessä soittavat Major Harmageddon (laulu), Vivian Danger (kitara), Subcomandante Marko (basso) sekä Jallu-Allu (rummut). Delta Force 2 on poiminut nimensä Chuck Norrisin tähdittämästä toimintaelokuvasta ja miehen seikkailuja käsitellään myös joillakin levyn kappaleilla.
Levyn kappaleet ovat pääosin lyhyitä ja nopeita repäisyjä. Yhtyeen hengenheimolaiset löytyvät punkin ja metallin välimaastosta. Kappaleiden sanoituksille on tyypillistä poikamainen huumori ja niissä tutkaillaan esimerkiksi yhtyeen kotikaupungin meininkiä, toimintaelokuvia, sipsejä (muistuttaen myös terveellisemmästä ruokavaliosta), skeittailua, Chuck Norrisia, television kokkikilpailuja ja muita asiaan kuuluvia teemoja.
Personal Vietnamin cd-painos sisältää kyseisen levyn lisäksi 17 lisäraitaa. Mukana ovat keväällä 2009 nauhoitettu Escape to death-split sekä vuonna 2007 julkaistu yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto Symphony for the good booze & bad heavy metal.
Saatavuus: 1 kpl lainattavissa Lapin maakuntakirjaston musiikkiosastolta.
Jouni Mäkinen, kirjastoamanuenssi
Lisää kovaäänistä kuunneltavaa:
Black Flag: Damaged. SST Records. 1981.
Napalm Death: Time waits for no slave. Century Media Records. 2009.
S.O.D.: Speak English or die. Megaforce Entertainment. 1992.
Terveet Kädet: Ihmisen poika, pedon poika. Kämäset Levyt Records. 2009.
