Kategoria(t): tietokirjallisuus

Talvi tulee, oletko valmis?


Osmo Perälä on päättänyt kertoa tyhjentävästi kaiken puulämmityksestä.7veej4h4nf0uduy8
Ei hassumpi idea maassa, jossa puulämmitys on ennen ollut kaikille tuttu
puuhaa, mutta jossa moni ei enää osaa edes sytyttää tulta kunnolla.

Puulämmitys koskettaa Suomessa ainakin paria miljoonaa ihmistä ja
tulipesiäkin on miljoonan verran. Viime vuosina myrskyt ovat katkoneet
usein sähköjä ja kaikki puulämmitykseen liittyvät asiat ovat tuleet
uudelleen muotiin muutenkin kuin tunnelmanluojina.

Osmo Perälä on kirjoittanut omista kokemuksistaan ja opas on todella
perusteellinen. Liikkeelle lähdetään polttopuun
lämmitysarvoista,polttopuun hankinnasta, kaadon turvaohjeista ja
varastoinnista päätyen tulisijojen rakentamiseen ja nuohoukseen.

Ostin kirjan omalle pojalleni joululahjaksi, vaikka luulenkin hänen jo
tietävän kokemuksesta suurimman osan asioista. Kirja on kuitenkin niin
kattava ja hauskasti kuvitettu, että joulunpyhinä aikaa varmaan
vierähtää tunti jos toinenkin kirjan parissa.

Osmo Perälä Puulämmittäjän käsikirja, Karisto 2012

Hilkka H

Tuntematon's avatar

Tekijä:

Kirjava kirjasto on ikkuna Lapin kirjastoon. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Yksi vastaus artikkeliiin “Talvi tulee, oletko valmis?

  1. Reblogged this on Nallekarhun blog and commented:
    Taas kerran alennun varastamaan toisten tuotoksia, mutta tämä kirja on sellainen että jos sitä ei vielä ole sinun kirjahyllyssäsi niin tee parhaasi saadaksesi tämä sinne.

Jätä kommentti