Vietin kesäloman ensimmäisen kuukauden Saarenkylän kirjastossa kesätyön merkeissä. Päädyin tänne hakemalla kaupungin kesätyötä, ja toukokuussa kuulin että minut oli valittu. Kuukausi kului tosi nopeaa ja työ oli rentoa; aamulla hyllytettiin kirjoja ja päivällä askarreltiin erilaisia näyttelyjä. Tykkään paljon askarrella, joten työ ei välillä edes tuntunut työltä. Oli mukavaa sateisina päivinä istua takahuoneessa leikkelemässä kuvia ja kuuntelemassa radiota. Työpäivä kesti kuusi tuntia, johon sisältyi runsaasti taukoja. Kirjaston henkilökunta oli ystävällistä ja otti hyvin vastaan uudet kesätyöntekijät. Opin jakson aikana paljon, sillä olen aina luullut, että kirjastotyö on ihan ’’kuivaa’’ja siinä piipataan vaan kirjoja. Työ osoittautui kuitenkin luovuutta vaativaksi ja monipuoliseksi. Töihin oli kiva tulla eikä mitään traumoja kirjastoja kohtaan syntynyt.
Kaisa Juujärvi
