Näen hymyn asiakkaan huulilla ja jälleen kerran ajattelen: Tämän takia minä tätä teen. Haluan auttaa, haluan tuntea onnistuneeni, haluan tuntea asiakkaani. Pienessä kirjastossa tämä on mahdollista: tuntea asiakaskuntansa ja tietää heidän makunsa. Mikään ei ole niin ihanaa, kun nähdä tuo tyytyväinen hymy asiakkaan huulilla ja saada kiitokset hyvin onnistuneesta työstä. Kuka toinen tunnistaa tämän tunteen?
Pienessä kirjastossa saa mielestäni omat kykynsä esille. Kollegat ja johto ovat huomanneet juuri ne minua kiinnostavat jutut, ne jutut, joissa olen hyvä, joissa loistan, joista tykkään ottaa selvää jne. Helposti nykyään minulle annetaan esim. elokuva-alan tiedonhaut, sillä katselen paljon elokuvia ja tiedän niistä. Myös runonlausuntaharrastuksen alkaessa sain esittää sekä runoja että loruja erinäisissä tapahtumissa kirjastossamme. Saan vieläkin!
Työnkuvani on mukavan monipuolinen. Pienessä kirjastossa lähes kaikki tekevät lähes kaikkea. Voimme näin jakaa vastuuta ja velvollisuuksia keskenämme ja jatkaa jotain hommaa, mitä toinen on aloittanut. Myös asiakkaat ovat persoonia, joilla on omat tarpeensa ja makunsa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Joku jo purnasi sitä, kuinka nämä keskeytykset katkaisevat edellisen tekemisen punaisen langan. Asiakkaathan ovat se työn suola, joka laittaa ajatukset uusille urille ja luovuuden liikkeelle.
Toki kirjastoissa, kuten monissa muissakin ammateissa, on omat ongelmansa. En puutu nyt niihin ollenkaan. Myös ”tylsät” rutiinitehtävät sivuutan vain sanomalla, että niihinkin voi ottaa uuden, innostavan näkökulman. Tarkoituksenani oli kirjoittaa innostava teksti, sellainen joka tuo esille työn hyviä puolia. Tällaisena minä sen koen, ainakin tällä hetkellä. On innostavaa nousta aamulla ylös ja odottaa työpäivän alkua. Toistan nyt itseni: Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Olen kokenut, että myönteisellä asenteella se, mikä tapahtuu, on myös myönteistä. Usein!
Sari Hakko, Kittilän kirjasto
Kirjava kirjasto 