Kategoria(t): Yleistä

Pieni kirjasto mutta sitä suurempi merkitys on markkinoinnilla


Kirjastoa markkinoimalla haluamme ihmisten saapuvan kirjastoon, käyttämään kirjaston palveluita ja vieläpä kertomaan niistä muille. Miten tämä tapahtuu, kun joudumme kilpailemaan jatkuvasti ihmisten vapaa-ajasta muiden kulttuuripalveluiden kanssa?  

Pienessä kunnassa kilpailevia tahoja on vähemmän kuin isoissa kaupungeissa. Pienessä kunnassa pyritään tapahtumat järjestämään niin, etteivät ne satu päällekkäin muiden tapahtumien kanssa.
Pieni kunnankirjasto tulee nähdä vahvuutena eikä heikkoutena. Pienellä porukalla, hyvässä hengessä ja tehokkaalla yhteistyöllä voi saada myös paljon hyvää ja näkyvää aikaan olemalla rohkea, innostunut ja kokeilunhaluinen sekä sallia myös epäonnistumiset. Luovuus kukkii monesti parhaiten juuri silloin, kun markkinoinnissa on käytettävissä nollabudjetti.

Kirjastojen palveluiden markkinointi on tärkeää, sillä ihmiset eivät tiedä, mitä kaikkia palveluita kirjasto nykyään tarjoaa. Kirjastojen perinteiset palvelut, kuten kirjojen lainaus ja lehtienlukumahdollisuus, ovat yleensä kuntalaisten hyvin tuntemia palveluita. Moni pitääkin kirjastoa edelleen vain kirjojen lainauspaikkana, eikä heillä ole tietoa kirjaston tarjoamista muista palveluista.  

Kirjaston palvelut ovat monipuolistuneet ja kirjastosta on tullut kulttuurikeskeinen paikka, johon ihmiset tulevat viihtymään, kokemaan, oppimaan ja hakemaan yhteisöllisyyden tunnetta. Tänä päivänä yksinäisyys puhuttaa paljon ja sosiaalisen median myötä myös kasvokkain kohtaamiset ovat jääneet vähiin. Kirjaston tilat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille ja näinollen mukava paikka myös tulla vain oleskelemaan.

Se, mitä palveluita nykyajan kirjasto tarjoaa, tulee saattaa sellaisten ihmisten tietoon, jotka eivät fyysistä käyntiä kirjastoon tee.  Tällaiset ihmiset tavoittaa menemällä sinne, missä ihmisiä on. Siksipä kaupan piha on aivan loistava paikka jututtaa ihmisiä ja markkinoida kasvokkain kirjaston palveluita. Jos ihminen ei tule kirjaston luo, kirjasto menee ihmisen luo. 

Esimerkiksi Reino (Reinon nimi on muutettu ja hän on antanut luvan kertoa tämän tarinan) ei tiennyt lainkaan, että kirjastosta löytyy tänä päivänä myös askelmittareita. Sellaista hän oli juuri monella eräretkellään kaivannut, mutta ei koskaan raaskinut sitä itselleen ostaa. Ja tämä tarina on muuten tosi ja jatkuu niin, että tämä Reino on tänä päivänä kirjaston asiakas ja löytänyt tiensä myös eräkirjoihin! Mitä muuta kirjastosta löytyy, Reino kysäsi ja piti hetken pohtia, kunnes listasin asioita… 

Sallan kirjastossa on kirjojen, cd ja dvdlevyjen, äänikirjojen, lautapelien, e-aineistojen lisäksi mm. 

  • Hierontatuoli 
  • Kahviautomaatti 
  • Mediatila, jossa mm. 10 iPad laitetta, PS 4 ja WII –pelikonsolit, VR –lasit, pelipöytäkone, ompelukone, biljardipöytä, eväiden valmistus- ja lämmitysmahdollisuus sekä 75” SMART- älytaulutelevisio 
  • Kansalaisopiston toimintaa: käsityökirjasto, erityisryhmän tietotekniikka, vanhojen Koillis-Lappi lehtien lukupiiri, akkakerho, puhutaan suomea  
  • Omia kerhoja mm. taidekerho, tiedelukukerho, Pokemon Go lureparty, Tubekerho, toiminnallinen satukerho 
  • Luennoitsijoita eri aiheista 
  • Musiikkiesityksiä  
  • Piano 
  • Lola Panda –oppimisalusta lastenosastolla 
  • Digineuvontaa: kirjaston tehtävänä on ehkäistä digitaitojen eriarvoisuutta.  
  • Kirjastoauto 
  • Liikuntavälineitä: mm. askelmittari, verenpainemittari, sykemittari, kävelysauvat, kahvakuula, frisbee -kiekkoja, tasapainolauta.  

Eli mukavasti on erilaista aineistoa, palvelua, tavaraa ja viihdykettä pienessäkin kirjastossa. Kirjaston käyttötavatkin olivat Reinolle täysin uudet: omatoimikirjasto.  

Kuntalaisten toiveitakin kuullaan asiakasraati-illoissa ja palautetta voi heti laittaa asiakaspalautelaite Roiduun tai kirjallisesti palautelaatikkoon lähtiessään. “Pitääpä kokeilla naputella tuota Roidua....” , totesi Reino.

Reino haaveili kitarakurssista ja siitäpä päästiin Rockway:n maailmaan ja sitä kautta ePressiin ja PressReaderiin. Voitte vaan kuvitella, kuinka Reino oli hämmentynyt nykyajan kirjastosta. Kehotin häntä vierailemaan muissakin kirjastoissa, kun kuljeskelee maailmalla. Mitä kaikkea sieltä löytyykään? Reinolle lainattava ukulele:)

Jäin miettimään, että miten paljon onkaan ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä kaikkea me tarjotaan kirjastossa. Ja panostammeko markkinointiin liian vähän? Enemmän vaan some-hehkutusta ja ulos kirjastontiloista vai mitä tekisi? Mitähän markkinointikanavia tulevaisuus tuo tullessaan? Ja millaisiahan palveluita kirjasto tulevaisuudessa tarjoaa näille nappisilmille?

IMG_20191010_101929_829IMG_20191010_092021

Pike
Pieni suuri kirjasto PiKen vaikuttavuuspäivä. Pe 4.10. Jyväskylän pääkirjastossa

Jätä kommentti