Kategoria(t): Yleistä

TET-viikko Kemijärven kirjastossa


Olen ollut kohta viikon tai siis ma-pe ajan täällä Kemijärven kirjastolla TET-harjoittelussa (9.-13.3.). Täällä on kyllä oppinut mitä muuta tiskillä olemisen lisäksi kirjastonhoitajat tekevät työssään. Olen hyllyttänyt kirjoja yhtenä aamuna ja siinä työssä kyllä aakkosien osaamisesta on hyötyä. Pesin parina päivänä kirjoja ja kun aikaa jäi, sai repiä poistokirjoja kierrätettäväksi.

Opin myös mitä uusille kirjoille ja lehdille tehdään, kun ne saapuvat. Kirjoja on myös monta eri tapaa lajitella hyllyille, jota en kyllä muista, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Joitakin kirjoja olen päässyt päällystämään, onneksi jotkin uudet kirjat on valmiiksi koneella päällystettyjä, sillä se olisi urakka joka ikinen päällystää. Kuuden tunnin päivät ovat menneet nopeasti ja joutuisasti. Olen huomannut, että työntekijät tekevät yllättävän paljon toimistotyötä tietokoneella, en toki minä mutta muut.

Minulle keksittiin nopeassa ajassa ilman suunnittelua ihan hyviä hommia. En hakenut kirjastoon, mutta tulin tänne, koska alkuperäinen paikka ei onnistunut. Henkilökunnasta ei mitään valittamista, he ovat todella mukavia ja mukavaa juttuseuraa. Kiitos tästä viikosta!

Sanna Pussinen Isokylä 8.lk

TETtiläinen Sanna
Sanna kirjastonalle Turren kanssa lanu-osaston sohvalla.
Tuntematon's avatar

Tekijä:

Kirjastoammattilainen, joka tykkää vaikka mistä: kirjallisuudesta lähinnä sydäntä on lasten- ja nuorten kirjallisuus ja vanhanajan dekkarit.

Jätä kommentti