(Tämä blogiteksti on julkaistu käyttäjän Marja Alatalo tunnuksilla, mutta kirjoittajana on Ada-Maria Rantatalo.)
Aloitin työt Muonion kirjastossa ja yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa viime keväänä. Kyseessä on äitiysloman sijaisuus, joten työni täällä päättyvät pian ja ajattelin nyt hieman muistella mennyttä vuotta.
Olen kotoisin Enontekiön Palojoensuusta, joten Muonio, johon kotoani on 50 kilometrin matka, oli minulle ennestään hyvin tuttu. Vuosien varrella olen opiskellut Torniossa ja Oulussa ja ollut kirjastoalan töissä niin Oulussa, Helsingissä kuin Suomussalmellakin. Tänne pohjoiseen töihin tulo oli minulle siis paluu juurilleni. Työskentely täällä on antanut ja opettanut minulle paljon, mutta yksi kaikkein mieleenpainuvimmista kokemuksista on se, että olen saanut työskennellä yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa, jonka reitit ulottuvat muun muassa Muoniosta Enontekiön Kilpisjärvelle ja Norjan Kautokeinoon.
Kirjastoautoa ajaa toinen työntekijä, joten autossa olen saanut keskittyä pelkästään asiakaspalveluun ja kokoelmatyöhön sekä pysäkkien välissä myös maisemien ihasteluun. Vaikka suurin osa reiteistä oli minulle ennestään tuttuja, niin moni sivutie ja pihapiiri olivat sellaisia, joita en ilman tätä työtä olisi varmasti koskaan nähnytkään. Työn ohessa olen siis päässyt näkemään kotiseutuni uusin silmin.
Osa kirjastoauton reiteistä on niin pitkiä, että meidän täytyy yöpyä välillä, mutta itselleni se on ollut todella mukavaa vaihtelua. Iltaisin töiden jälkeen ja aamuisin ennen töitä on tietysti ollut omaa aikaa, joten esimerkiksi Kautokeinossa olen käynyt kävelyillä tutkimassa ympäristöä ja kaupassa hamstraamassa norjalaisia herkkuja.
Mielestäni yksi tämän työn mukavimmista puolista on asiakaspalvelu ja moni asiakkaista niin kirjastoautossa kuin pääkirjastollakin on vajaan vuoden aikana tullut tutuiksi. Tietyn asiakkaan kun näkee, niin tietää jo valmiiksi, mitä hän on tullut hakemaan. Monelle asiakkaalle kirjasto ja kirjastoauto tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja etenkin kirjastoautossa tulee usein vaihdettua muitakin kuin työhön liittyviä kuulumisia asiakkaiden kanssa. Toinen mahtava asia ovat olleet reilut ja mukavat työkaverit, joilta olen oppinut valtavasti ja joita tämän pestin jälkeen tulee varmasti ikävä.
Nyt epidemia on hiljentänyt kirjaston ja kirjastoautokin on luonnollisesti liikennöintikiellossa. Mutta vaikka asiakkaat eivät ainakaan lähiviikkoina pääsekään sisään, niin eivät kirjaston työt hetkeen lopu kesken, vaan sisätöitä riittää. Muun muassa kirjojen ja hyllyjen pyyhkiminen ja järjestely, vanhan aineiston poistaminen, uuden aineiston hankkiminen ja vastaanottaminen, sähköpostin läpikäyminen sekä osaamisen kartoittaminen verkkokursseilla ovat sellaisia asioita, joiden parissa työaika kuluu näin poikkeusolojenkin aikana. Työsuhteeni loppuaika ja koko maailman tilanne ovat poikkeuksellisia, mutta lohduttaudun ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista. Luultavasti en kuitenkaan ehdi nähdä enää tämän työpaikkani ihania asiakkaita ja se harmittaa, joten jos joku teistä lukee tämän, niin kiitos kuluneesta vuodesta ja toivottavasti tavataan vielä joskus jossain!
Ada-Maria Rantatalo
Kirjava kirjasto 