Kategoria(t): Yleistä

Värillä on väliä


Tuttu sanontahan on, että värillä ei ole väliä. Päteekö tuo sanaparsi myös julkisiin tiloihin ja kiinteistöihin, kuten kirjastoihin? Eikö eri tiloissa ja niiden sisustuksessa käytetyillä väreillä ole mitään merkitystä, vaan kaikki käy? Voivatko värit vaikuttaa jopa asiakaskokemukseen, hyvässä ja pahassa?

""

Julkiset tilat, varsinkin hieman vanhemmat, mielletään usein neutraaleiksi, jopa luotaantyöntäviksi ”virastoiksi”: paljon väliseiniä ja kiinteitä rakenteita sekä keskenään riiteleviä, ajastaan jääneitä väriyhdistelmiä. Tällaisia rakennuksia ja tiloja löytyy varmasti ympäri Suomenmaan vielä nykypäivänäkin, mutta ilahduttavasti vanhasta remontoidaan uutta ja yleisilmettä kohennetaan suurin ja hieman pienemminkin uudistuksin. Uudet rakennukset ja kirjastot ovatkin sitten ihan oma lukunsa harmonisoituine värimaailmoineen ja muunneltavine tilaratkaisuineen.

Tervolan vanhassa, 1960-luvulla rakennetussa kirjastorakennuksessa, jonka viimeisimmästä suuremmasta pintaremontistakin on kulunut jo reilut parikymmentä vuotta, tehdään mitä voidaan niillä resursseilla mitä annetaan. Muutostarpeisiin ei ole liiemmälti budjetoitu euroja, mutta silti haluamme uudistaa kirjastotilaamme yrittäen parantaa asiakkaiden ja työntekijöiden käyttömukavuutta ja asiakaskokemusta. Isommista muutostöistä ja lisätilasta haaveillessa on hyvä hankkia maltillisesti uutta ja remontoida vanhaa, kierrättää ja tuunata, vanhaa kunnioittaen ja siihen sopeuttaen. Mielikuvitus ja luovuus pääsevät kunnolla töihin, kun aletaan suunnitella vanha(hko)n kirjastotilan yleisilmeen kohotusta ja raikastamista.

Kun tiloja ja kiinteitä kalusteita ei noin vain muuteta, joudumme tai pääsemme leikittelemään väreillä. Mielestäni värit ovat tärkeässä roolissa niin kodin kuin julkisen tilan sisustuksessa. Värien käyttö ja niiden rohkea päivittäminen voi antaa sisustukseen uutta, raikasta ilmettä helposti ja nopeasti – ja ennen kaikkea edullisesti.

Kuitenkin sisustaminen väreillä voi olla suuri haaste, erityisesti julkisissa tiloissa, jossa asioi päivittäin joukko erilaisia ihmisiä: persoonallisuuksia, joilla on kaikilla oma mielipiteensä ja värimieltymyksensä. Vaikka emme sitä aina tiedostaisikaan, pohjimmiltaan värit vaikuttavat meihin kaikkiin. Ne vaikuttavat mm. mielentilaamme ja käyttäytymiseemme. Värit ovat siis tehokas työkalu, ja niitä tulee käyttää oikein.

Julkisen tilan värivalintojen tulisi myös parantaa asiakaskokemusta.

Vai pitäisikö kirjastoissa sittenkin tavoitella sitä neutraalisuutta? Näissä kysymyksissä onkin haastetta kerrakseen kirjastoihmiselle, jonka ammattitaito löytyy ihan muilta osa-alueilta. Värioppien ammattilaisia kannattaa ehdottomasti hyödyntää silloin, kun omat rahkeet eivät enää riitä.

Tervolan kirjaston värimaailmaa leimaavat kirjahyllyjen monenlaisia mielipiteitä herättävä 90-luvun mintunvihreä sävy yhdessä tiilenpunaisen lattian kanssa – ei mikään helppo yhdistelmä alkaa sommitella muita värejä, voin kertoa. Lasten ja nuortenosaston kalustus uusittiin jokunen vuosi sitten, ja apuna käytettiin suosiolla paikallista sisustussuunnittelijaa. Hän valikoi osastolle väripaletin, jota olemme sittemmin toistaneet muillakin kirjastomme osastoilla. Myös Lapin kirjaston graafisen ohjeistuksen väripalettia on hyödynnetty, mm. uusittaessa opasteita.

Yhtä tiettyä väriä on ripoteltu kirjastomme eri tiloihin, niin pienemmissä yksityiskohdissa kuin laajemmilla pinnoilla. Sitä voi löytää myös yllättävistä paikoista ja luovuutta käyttäen toteutettuna. Aina emme ole ostaneet valmista bulkkitavaraa, vaan mukana villien tuunausvisioidemme toteuttamisessa ovat joutuneet olemaan sekä kunnan kiinteistönhoitajat ja pala vanhaa pukukaapin ovea että paikallisen Työpajan osaajat D-C Fix -rullien kanssa. Lopputulokset ovat taatusti persoonallisia!

""

Värien lisäksi erilaisia somistuksia käytetään kirjastossamme paljon, kaikilla osastoilla. Sota- ja eräkirjojen luona on esineistöä, joka hoksauttaa lukemista etsivän oikean hyllyn luo, virvoittaa keskustelua ja muisteluita ja toimii samalla tilan somistajana. Pienempien osastolla pehmoleluja on kiva rutistella lukemisen ja oleilun lomassa. Myös kirjanäyttelyiden somisteina käytetään erilaista rekvisiittaa.

Hoksasitko näistä käytetyistä kuvista, mikä väri on valikoitunut Tervolan kirjaston aksenttiväriksi, piristysruiskeeksi? Aivan, punainen väri toistuu kirjastomme eri osastoilla monessa eri muodossa – ja antaa voimakasta energiaa ja tarmoa sekä työntekijöille että asiakkaille!

Värikästä syksyä!

Kati Oinas

Tervolan kunnankirjasto

Jätä kommentti