LaNu-työryhmän verkostopäivä järjestettiin Rovaniemellä 14.5.2024. Päivä oli monessakin mielessä onnistunut, sillä siinä konkretisoitui paljon sellaista, mitä kirjastokimpan sisällä on tavoiteltu. Näkyvin osa tällä kertaa oli melkein valmiit versiot Hiihkun tarinalaatikoista, joita on tehty ympäri Lappia. Jokaisella oli sama tehtävänanto, mutta silti jokaisessa projektiin osallistuneessa kirjastossa onnistuttiin luomaan ainutlaatuinen kokonaisuus, josta varmasti jokainen tilaisuuteen osallistunut sai uusia ideoita omaan työhönsä.

Työryhmällä on myös suuri vertaistuellinen ja ammatti-identiteetillinen arvo. Kun kokoontumisia on sekä etänä että lähitapaamisina, voi työryhmässä aidosti tutustua muihin samanlaista työtä tekeviin ja jakaa kokemuksia. Varsinkin lähitapaamisissa virallisen ohjelman lisäksi mukavat kahvipöytä- ja käytäväkeskustelut antavat hyvän kuvan siitä, millaista LaNu-työ muissa kirjastoissa on, ja mikä asia missäkin askarruttaa. Toisten työstä kuullessa ja omasta kertoessaan huomaa samankaltaisuuksia, mikä auttaa hahmottamaan LaNu-työn luonnetta paremmin kuin jos vain yksin miettisi asioita omassa päässään. Työryhmään kuuluminen on muun muassa auttanut Huhuu-lukufestivaalin suunnittelussa, kun on nähnyt, millaisia ideoita eri kokoisissa kirjastoissa on syntynyt.
Työryhmässä toimiminen on monenlaista tietojen ja ajatusten vaihtoa, viestintää ja suunnittelua. Jokainen ryhmän jäsen voi kokea kuuluvansa juuri tähän joukkoon, joka tekee tällaisia asioita kirjastossa. Siis paljon sellaista, jota esimerkiksi strategioita suunniteltaessa nostetaan usein esiin. Siksi halusin tässä kirjoituksessa nostaa yhden tällaisen konkreettisen ilmentymän esille: Lapin kirjaston LaNu-työryhmän. Kiitos siis kaikille yhteistyöstä, tästä on hyvä jatkaa!
Jonne / Simon kirjasto

wow!! 68Typerää työtä(kö?)