Hakkaat koko aamupäivän kiivaasti tietokoneen näppäimistöä, tuijotat silmä kovana näyttöä tai pahimmillaan vuoron perään ainakin kahta näennäisen tiiviisti niin, että niska-hartiaseutusi jumittaa, silmiä kivistää, ja viimeisenkin verenpisaran kiertäminen aivoihisi uhkaa tyrehtyä. Ajatus ei solju kirkkaasti eteenpäin ihan joka hetki, joten multitaskaat pomppimalla välillä tutkimaan sähköpostiasi, suunnittelemalla seuraavan kuukauden työvuorolistaa toisella näytöllä, etsimällä inspiraatiota työpäivän jälkeisen kauppareissun ostoslistaan tai nostelemalla työpöydälläsi olevia paperipinoja hieman eri asentoihin. Saat revittyä kasaan yhtä sun toista sekundaa useammassa paikassa ja tiedostossa, ja to do -listasi lyhenee hieman – mutta vain siihen asti, kunnes hoksaat joukon unohtamiasi asioita, joista sovitte viime viikon etäpalaverissa. Havahdut vatsasi vaativiin murahduksiin, ja huomaat kellon osoittavan jo hyvinkin ruoka-aikaa. Aamupäivän kahvitaukoahan et pitänyt oikeasti, koska hait taukohuoneesta kunnon motillisen kahvia oman työpöytäsi ääreen, jotta voit ahertaa kahvitauonkin ajan, kunnon työntekijän tavoin. Kankein jäsenin raahaudut taukohuoneeseen, missä mikroaterialounas täyttää vatsasi. Sen sijasta että käyttäisit taukosi vaikka työkavereiden kanssa jutusteluun tai vain syömiseen keskittyen, selaat puhelimestasi somea, iltapäivälehtien sovelluksia ja Tori.fi:n ilmoituksia alueeltasi josko se kauan etsimäsi lasivitriini nyt löytyisi. Täytät taukosikin älylaitteen luonnottomalla valolla, ja syötät aivoillesi tauotta lisää ärsykkeitä ja turhia turrukkeita.
Kuulostaako yhtään tutulta?
Hieman kärjistetty kuvaus työpäivän ensimmäisen puoliskon kulusta, mutta tunnustan melko lailla häpeillen, että moni kohta kuvaa monesti juuri minun työpäiväni kulkua. Varsinkin taukojen ja loputtomilta tuntuvien to do -listojen osalta kuvaus osuu ja uppoaa. Harvemmin maltan jättää puhelimen pukukaappiin tauollakaan, ja keskittyä vain pelkästään syömiseen tai sosiaaliseen kanssakäymiseen. Minulle puhelin on aivan liian usein tärkeä ja olennainen osa taukoani, mutta ovatko aivoni asiasta samaa mieltä? Työskenneltyään koko aamupäivän, onko niille lepoa se, että laitan aistini ottamaan vastaan lisää ärsyketykitystä äänien ja näyttöruudun vierittämisen parissa? Aivoni eivät palaudu tai virkisty tällä puolen tunnin tauolla, vaan ne ovat edelleen yhtä kuormittuneessa tilassa, kun palaan lounaan jälkeen työpöytäni ääreen. Tämä jos mikä on typerää työtä.
Monet aivotutkimukset ovat jo aikapäivää sitten todenneet, että työn tuottavuuden ja vähän kaiken muunkin kannalta olisi hyvä, jos työtään malttaisi tauottaa, vaikka edes niillä mikrotauoilla. Mutta käytännössä kuinka monesti maltan pitää minkäänlaista taukoa eri työtehtävien tai tekstien laatimisen välillä, ja vaan syöksyn liukuhihamaisesti uuden urakan kimppuun, jotta tekemättömien töiden lista lyhenisi edes vähäsen? Ja sitten ihmettelen, kun ei oikein ajatus luista eikä tulosta, ainakaan kovin laadukasta sellaista, tule. Eihän sitä voi tulla, kun aivoni ja ajatukseni ovat ylikierroksilla työtahdin takia, multitaskaten aamun ensimmäisistä minuuteista työpäivän viime hetkiin asti. Moni tekee työpäivän päätteeksi listoja työtehtävistä, joita ei ehtinyt tehdä päivän aikana, jotta ne eivät vaan pääse unohtumaan ylikuormittuneilta aivoilta, ja jotta listan pituutta voi stressata vielä työpäivän jälkeenkin kotiaskareitten lomassa. Pahimmassa tapauksessa käyn vielä kotoa hoitamassa muutaman työsähköpostin, jotta työpäivästä palautumiseni varmasti keskeytyy, ja aivoni ovat ikään kuin töissä koko ajan. Vapaa-ajallakaan ne eivät saa levätä työtehtäviltä. Ja klassikkohan on, että ennen lomalle jäämistä maailma olisi saatava valmiiksi. Voi sitä stressin ja muistilistojen määrää viimeisinä lomaa edeltävinä päivinä! Näillä ylirealistisilla odotuksilla tekemättömistä töistä tyhjentyneestä työpöydästä ei ole mitään mahdollisuuttakaan toteutua.
Teemme siis typerää työtä monin eri tavoin, ja monesti päätös ja valinta on täysin omamme. Sinä itse olet se, joka voi eniten vaikuttaa siihen, miten teet työtäsi. Esihenkilösi toki asettaa tietyt reunaehdot, mutta meistä jokaisen on itse johdettava itseämme, enemmän tai vähemmän tehokkaasti ja järkevästi. Tässä tauot ja niiden sisältö ovat ratkaisevassa asemassa. Työelämän hektisyys on hiipinyt vapaa-ajankin puolelle, ja älylaitteet nielaisevat mammumaisen ison osan vapaa-ajastamme. Aivoillemme tulee kuormitusta päivän aikana niin paljon, koska emme osaa päästää älylaitteesta irti ja antaa aivoillemme niiden kipeästi kaipaamaa taukoa tehden jotain aivan muuta työpäivän taukojen aikana ja sen jälkeen.
Valoa voi kuitenkin näkyä tunnelin päässä. Meidän kunnassamme olemme saamassa herättelyä tästä typerästä työstä luopumiseen lokakuun loppupuolen työhyvinvointikoulutuksessa, jossa keskitytään viisaan työn tekemisen tapoihin. Pyrkimys olisi päästä irti typerästä työstä, itsensä kuormittamisesta ja multitaskaamisesta. Uskallammeko herätä kokeilemaan ja oikeasti muuttaa huonoja rutiinejamme ja kuinka pitkäksi aikaa, se onkin sitten ihan toinen juttu. Mutta tee sinäkin aivoillesi palvelus jo nyt: jätä älylaite kaappiin, kysele työkaverilta kuulumiset ja pidä ainakin se biotauko eri työtehtävien välissä. Aivosi ovat sen ansainneet!
Tervolan kunnankirjasto, Kati Pyhtilä
Kirjava kirjasto 