Kategoria(t): kirjastopalvelut, kirjastotyö

Sosiaalialalta kirjastoauton rattiin


Aloitin työt kirjastovirkailijana pari viikkoa sitten.  Olin ihmeissäni, voiko tällaista työpaikkaa ollakaan. Kompakti ja ystävällinen työyhteisö, viihtyisä ja inspiroiva työpaikka, selkeä tehtävänkuva ja pääsy kirjauutuuksien luo! Sopivasti omaa ja yhteistä.

Ikäihmisten palveluissa työurani tehneenä sosionomina olen tottunut niukkoihin resursseihin, kiireeseen ja kriiseihin.  Työpaikan muuttumisen myötä tämä tiukkuus ja niukkuus hellitti, saa mahdollista siirtyä vahinkojen korjaamisesta niiden ennaltaehkäisyyn.  Kirjaston palvelut kannattelevat, ohjaavat ja tuovat turvaa: Tiedon lisääntymisen myötä ymmärrys itsestä ja ympäröivästä maailmasta kasvaa, merkityksellisistä kohtaamisista saa voimaa ja viihtyisässä, turvallisessa ympäristössä on hyvä olla. Saan virkailijan työssäni toteuttaa sitä, mitä sosiaalialan koulutuksessa oli johtoajatuksena: Vahvistaa ihmistä.

Työhöni kuuluu viikoittain viedä kirjoja kotiin omalla LukuWoortillamme Sallan kyliin. Näissä kohtaamisissa vaihdetaan kirjakassien lisäksi kuulumisia ja mielipiteitä kirjoista. Saatetaan jopa juokaista kahvit. Ja tuossa menneellä viikolla linjaa ajaessani sain käydä kurkkaamassa ateljeeta. Ei hassumpaa.

Uusi työn aloitus on antoisaa, varsinkin jos on aloittanut alaa koskevat opinnot samanaikaisesti. Kiitos Seinäjoen ammattikorkeakoulun, on minun mahdollista opiskella työhöni yhteensopiva koulutus käymällä etäopintoina kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomi. Perehtymisen ja opiskelun yhdistelmällä ymmärrys alasta syvenee tehokkaasti. Konkreettisten työtehtävien taustat alkavat hahmottua, esimerkiksi ymmärrän, että aineistojen sijoittelulla kirjastossa on merkitystä niiden saavutettavuuden kannalta. 

Lieneekö tämä kaikki uutuudenviehätystä ja vasta-alkajan idealismia, mutta nyt tuntuu, että olen tullut kotiin.

Laura Sääskilahti

LukuWoortin kirjastovirkaileva kuljettaja

Sallan kirjasto

Jätä kommentti