Kategoria(t): Yleistä

Runous ja yhteisöllisyys saamelaiskirjallisuuden tapahtuman teemoina


Saamelaiskirjallisuuden päiviä eli Girjegeaidnua vietettiin Sodankylässä ja Vuotsossa syyskuun puolessa välissä. Tällä kertaa aiheena oli saamelainen runous ja tapahtumassa keskusteltiin siitä, miten lyriikka voi yhdistää ihmisiä yli kieli- ja kulttuurirajojen. Runouden käsite ei kuitenkaan rajaudu pelkästään painettuun lyriikkaan, vaan mukana olivat myös joiku ja populaarimusiikki.

Päivät avasi sodankyläläinen Irja-Kaisa Lakkala, jonka jälkeen Sompion kirjastonjohtaja Miia Utriainen esitteli kirjaston saamelaiskokoelmaa ja kertoi tulevista suunnitelmista kokoelmaan liittyen. Sodankylän kirjastossa on tulossa remontti ja sen myötä myös saamelaiskokoelma tulee saamaan enemmän tilaa sillä siihen yhdistetään myös muilla kielillä kirjoitettu saamelaisuutta käsittelevä aineisto sekä käännöskirjallisuus.

Kahvien ja kirjastoon tutustumisen jälkeen Kirsi Máret Paltto kertoi uudesta runoteoksestaan Dat masa eai lean sánit. Hän johdatteli kuulijoita teoksensa maailmaan, jossa pohditaan miten vaikeita tunteita voi sanoittaa. Kirsin jälkeen Rauni Äärelä-Vihriälä puhui tutkimusprojekteista joiden parissa hän työskentelee.

Iltapäivän huipensi Tero Harjun ja Jonne Fofonofin yhtyeen TPA:n esiintyminen. Osana Girjegeaidnua yhtye esiintyi aamupäivällä Tähtikunnan koulun oppilaille.

Pub Olohuone Tähdessä vietimme tunnelmallista Open mic-iltaa ensimmäisen tapahtumapäivän päätteeksi.

Kirsi Máret Palton johdolla niin tapahtumaan osallistujat kuin muutkin paikalle sattuneet pääsivät rennosti ja hauskasti runoilemaan illan Open mic-tapahtumassa Sodankylän Pub Olohuone Tähdessä. Jopa paikallislehden toimittaja oli nauttimassa runoudesta, jonka tuloksena Sompio-lehti julkaisi etusivun jutun.

Seuraavana päivänä suuntasimme Vuotson koululle, jossa lounaan jälkeen Vuotson saamelaisseura toivotti meidät tervetulleiksi ja saimme kuulla koululaisten valloittavan joikuesityksen. Joiun sanomasta saimme kuulla ensimmäisessä esityksessäkin, kun Petra Magga-Vars joikasi ja avasi yleisölle joiun syvempää merkitystä. Milla Pulska sen sijaan puhui saamenkielisen laululyriikan kirjoittamisesta ja urastaan niin Somby-yhtyeessä kuin muissakin kokoonpanoissa.

Koulun keskustelupaneelissa käsiteltiin saamelaisrunoutta ja yhteisöllisyyttä. Heli Aikio, Kaija Anttonen, Tero Harju, Rauni Äärelä-Vihriälä ja Niilo Aikio korostivat yhteisöllisyyden merkitystä omalle kirjalliselle, musiikilliselle sekä tutkimustyölleen.

Kaija Anttonen, Tero Harju, Rauni Äärelä-Vihriälä, Niilo Aikio ja Heli Aikio

Koululta Vuotson saamelaisseuran Tuula-Maija Magga-Hetta johdatti meidät runopolkua pitkin Pieranperän kulttuurigalleriaan lempirunokahveille. Galleriassa Tuula-Maija esitteli käsityötaidettaan ja osallistujat lausuivat omia lempirunojaan. Tämä oli täydellinen päätös antoisille kirjallisuuspäiville!

Teksti: Jenna Salmi ja Miia Utriainen

Kuvat: Miia Utriainen

Jätä kommentti