Kolmeakymppiä lähestyvä, sihteerin työhön tuskastunut Julie Powell (Amy Adams)asettaa itselleen vuoden mittaisen kulinaarisen haasteen. Julia & Julie on tosikertomus siitä, miten Julia Childin (Meryl Streep) elämä ja keittokirja inspiroivat vasta-alkaja kirjailijaa Julieta kokkaamaan 524 ruokareseptiä 365 päivässä. Miehensä vinkistä Julie perustaa ruokablogin jossa hän esittelee ranskalaisen keittiön salaisuuksia uudelle sukupolvelle ja kiinnittää kulinaristiyleisön huomion.
Elokuvassa seurataan yhtäaikaisesti 1950-luvulla Pariisissa asuvaa Juliaa sekä 2000-luvun alussa New Yorkissa asuvaa Julieta. Julian tarkoituksena on pitää ruokakokeiluistaan blogia jopa niin intensiivisesti että hänen kumppaninsa kyllästyy ja muuttaa pois heidän yhteisestä asunnostaan vähäksi aikaa. Julie Powell kirjoitti sittemmin myös kirjan nimeltään Julie & Julia, ja on nykyään täysipäiväinen kirjailija. Hänen unelmansa toteutui!
Elokuvan pirteys johtunee Julia Childia persoonallisesti esittävästä Meryl Streepistä sekä hänen ja hänen miehensä (Stanley Tucci) välisestä kemiasta josta tulee katsoja hyvälle mielelle. Myös Julian intohimo kokkaamiseen on elokuvassa hyvin aistittavissa kun taas Julien kokkaaminen on enemmänkin teennäistä.
Nora Ephornin ohjaama elokuva kannattaa ehkä katsoa alkuillasta, koska se voi houkuttaa katsojan lihapatojen äärelle. Herkullisen ruoan tuoksun voi tuntea katsoessa elokuvaa.
Muita Lapin kirjastoista lainattavia Meryl Streepin tähdittämiä elokuvia ovat mm.:
Adaptation
Lions and lambs
Mamma mia
Minun Afrikkani
Paholainen pukeutuu Pradaan
Polttouhrit
Tunnit
