Perinteisten kirjojen kohtalosta on käyty keskustelua jo kauan. E-kirjat, äänikirjat ja muu viriketarjonta ovat toistuneet spekulaatioissa, kun on pohdittu, mikä perinteisen kirjan, ja siinä ohessa myös kirjaston, kohtaloksi muodostuu. Uhkakuvia on riittänyt. Muistanpa jo opiskeluajoiltani sellaisia kommentteja, kun valitsin informaatiotutkimuksen sivuaineeksi, että ”eikös se kirjastoala ole sellainen auringonlaskun ala?”. Kuulemma verkkomaailma vie paperiset kirjat ja työt.
Vaan tässä sitä edelleen ollaan. Katselen vuositilastoja ja huomaan loivaa laskua kokonaislainamäärissä, mutta en mitään dramaattista romahdusta. Pikemminkin loiva lasku on alueella odotuksenmukainen, sillä myös väkiluku on laskenut. Tilastoissa näkyy muutakin: lasten ja nuorten kirjojen lainamäärät ovat nousseet. Ei dramaattisesti, mutta nousseet kuitenkin. Kuinka tässä nyt näin kävi?
Työni puolesta pääsen seuraamaan lainaustilanteita ja auttamaan koululaisia sopivan kirjan löytämisessä. Joukko on kirjava: joku ei millään haluaisi lukea muuta kuin sen ohuimman kirjan, ja joku toinen on jo lukenut suosikkisarjansa kokonaan ja etsii uutta luettavaa. Ja sitten on iso joukko varovaisen uteliaita, jotka löytävät lopulta kiinnostavaa lainattavaa. Ihan itse valittua. Sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden, ja vilpittömästi he kyllä ilmaisevat ajatuksiaan. Niinpä perinteisten kirjojen ja kirjastojen ylle ei ehkä kannata liian synkkiä myrskypilviä maalata, vaikka ajat ovat vaikeat. Joka ainoalla kerralla kouluilla käydessä on saanut huomata, että kirjojen valitseminen on isolle joukolle koululaisia miellyttävää puuhaa, ja omia suosikkikirjoja vinkataan mielellään myös kavereille.
Yläkouluiässä monen nuoren kirjastokortti on mennyt hukkaan, joten tekemistä riittää siinä, että lukuinnostus jatkuisi myöhemminkin elämässä. Sen löytyminen uudestaan on varmaan monen tekijän summa, mutta onhan myös niin, että lukeminen ei yksinkertaisesti ole jokaisen harrastus kuten myöskään uinti tai hiihto ei ole ns. jokaisen ”oma juttu”. Tulevaisuuden kehityskulkuja on hyvä silloin tällöin miettiä, mutta niihin ei kannata jäädä asumaan: sillä on lukujenkin valossa totta, että jälleen edellisenä vuonna lainattiin paljon kirjoja. Eikä ainoastaan e- ja äänikirjoja, vaan ihan niitä perinteisiä kirjoja. Ja uskallanpa väittää, että paljon lainataan myös tänä vuonna. Ja ensi vuonna. Ja sen jälkeenkin. Ei ehkä yhtä paljon kuin tänä vuonna, mutta ovatko isot lainausluvut itseisarvo? Varsinkin jos väkimäärä vähenee. Ehdotankin, että tänään iloitsemme siitä, että niin moni lukee edelleen. Ja iloitaan siitä, että nekin, jotka eivät lue, voivat löytää mielekästä tekemistä monista paikoista.
Jonne Kauppi / Simon kirjasto
Kirjava kirjasto 