Kun on kirjastossa töissä, oppii vuosien myötä tuntemaan aika hyvin kirjaston äänimaiseman. Toki asiakkaanakin siitä kuulee aina osan, mutta kokonaisuuden ja äänten vaihtelun hahmottaa vain, jos viettää pitkiä aikoja eri vuodenaikoina kirjastossa. Millainen äänimaisema kirjastossa sitten on?
Jos on vilkkaampi päivä, esimerkiksi maanantai, kilisee kirjaston oveen yhdistetty kello tosi usein. Se tekee tunnelmasta tavallista dynaamisemman. Kokonaisen lapsiryhmän saapuessa oven kellon ääneen yhdistyy haalareiden kahinaa ja puheensorinaa, sekä aikuisten ohjeita kantavalla äänellä. Pian alkaa kuulua viivakoodinlukijan ääntä, kun kirjoja palautuu ja uusia menee lainaan.
Illalla on usein hiljaisempaa. Jossakin vaiheessa päivää ilmanvaihtokoneen ääni on hiljentynyt, ja hiljaisessa kirjastossa kuuluu sieltä täältä yksittäisiä ääniä. Nuorten puolelta saattaa kuulua kaveriporukan naurua ja lehtisalista sanomalehden sivun kääntämisen ääni. Omalta tai asiakkaan koneelta voi kuulua näppäimistön ääntä, joka korostuu hiljaisuudessa.
Puheensorina ja hyväntuulinen rupattelu ihmisten kesken ovat äänistä parhaita, sillä ne ovat elävän elämän ääniä. Sitä toivoisi kuulevan enemmänkin kirjastossa, sillä hiljaisuutta on siitä huolimatta tarpeeksi. Ikisuosikkeja kirjaston äänimaailmassa ovat myös työnnettävien kärryjen äänet sekä monenlainen kirjojen kopsahtelu eri syistä.
Seuraavan kerran kun olet kirjastossa, pysähdy hetkeksi miettimään, millainen äänimaisema juuri siellä on. Mieti samalla, miltä haluaisit kirjaston kuulostavan, sillä äänet kertovat omalla tavallaan siitä, mitä kirjastossa yleensä tehdään. Äänimaisema on keskeinen osa minkä tahansa paikan vallitsevaa tunnelmaa.
Jonne / Simon kirjasto
Kirjava kirjasto 