Kirjaston uutuuskirjoja katsellessa tulee usein mietittyä kaikenlaista. Joskus sitä vain kevyesti vilkaisee, mitä kaikkea on ilmestynyt viime aikoina. Joskus ajatukset lähtevät kuitenkin laukalle, syvempiin ajatusketjuihin. Viime aikoina olen miettinyt uutuudenviehätyksen voimaa. Olen miettinyt pitkiä varausjonoja, mutta samaan aikaan ajatuksissani pyörivät myös vanhemmat kirjat, jotka eivät kerää varausjonoja. Voi olla, että ne eivät seuraavan kerran liiku pitkään pitkään aikaan. Ovat vain hyllyssä ja odottavat, että joku heidätkin muistaisi vielä joskus.
Kun hyllytän kirjoja, kulkee katse muuallakin kuin vain siinä, minne olen kirjaa asettamassa. Silmä huomaa usein, jos jokin kirja on väärässä paikassa, ja alan pian automaattisesti korjaamaan asiaa. Mutta silmä huomaa usein muutakin. Todella usein katse harhautuu johonkin kirjaan, joka on jäänyt mieleen hyvällä tavalla. Ehkä tarina on koskettanut niin, että sen muistaa yhä tänäkin päivänä, tai kenties kirja on herättänyt pelkoa tai surua. Tietokirjojen puolella silmiin osuu kirjoja, jotka ovat opettaneet jotain uutta ja mieleenpainuvaa. Sellaista kirjaa pitelee käsissään jotenkin eri tavalla. Hyllyvälejä katsellessa toivoo, että mahdollisimman moni asiakas saisi kirjoista samanlaisia kokemuksia ja elämyksiä, tai sitten ihan vain pientä iloa ja kevyttä vaihtelua arkeen.
Kirjastojen hyllyvälit ovat täynnä lukemisen arvoisia kirjoja. Kokoelman koko vaihtelee kirjaston koon mukaan, mutta uskallan väittää, että kaikkein pienimmässäkin kirjastossa hyllyissä odottaa runsaasti lukemisen arvoista kirjallisuutta. Ja tarkoitan nyt juurikin niitä jo hyllytettyjä kirjoja, en uutuuksia. Uutuudet löytävät useimmiten lukijansa, niin kauan kunnes ne eivät enää ole uutuuksia. Sen jälkeen ne siirtyvät muiden kirjojen seuraan aakkosten ja luokituksen mukaan odottamaan seuraavaa lukijaansa. Odotusaika voi olla tuskallisen pitkä. Eikä kyse aina ole kirjan laadusta, se vain jotenkin sulautuu massaan.
Monet lempikirjoistani ovat jo vanhoja. Yksi on kirjoitettu 1940-luvulla, eräs toinen 1960-luvulla. Kuuluupa mieleenpainuvimpiin lukukokemuksiini kirjoja myös 1800-luvulta. Ja totta kai myös uutuuksista löytyy aina jotain, jonka haluaa lukea mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Runsauden maailmassa, jossa elämme, on valinnanvaraa aina ja kaikessa valtavasti. Enkä tarkoita ainoastaan kirjoja, vaan kauppareissullakin voimme valita, minkä merkkistä pesuainetta ostamme tällä kertaa. Kaikkea on jo paljon, ja lisää tulee, ja tämä pätee myös kirjoihin.
Harmittelin eräänä viikonloppuna ystävälleni sitä, kun uusista videopeleistä ei tunnu millään löytyvän sellaisia, joista pitäisin yhtä paljon kuin vanhoista. Aihetta jonkin aikaa puituamme tulimme sellaiseen johtopäätökseen, että tuleva lempipelini on varmasti jo olemassa. Se vain on hukkunut muiden maailman pelien joukkoon, ja uusia ilmestyy koko ajan, varmasti tuhansia. Aihetta ajatellessani tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä sama koskee myös kirjoja. Seuraava suosikkikirjani on varmasti jo kirjoitettu, kenties kymmeniä vuosia sitten. Kenties se odottaa jo kotikirjastoni hyllyssä. Siellä jossain se varmasti on, ja minusta se on hauska ajatus. Se pitäisi vain löytää sieltä jotenkin. Ehkä löydän sen jostain sitten 10 tai 20 vuoden päästä, jolloin myös ajatusmaailmani ja mieltymykseni ovat muuttuneet tämänpäiväisestä. Ja jos se kirja on jo olemassa, se ei siinä tapauksessa tule löytymään sieltä uutuushyllystä.
Jonne / Simon kirjasto
Kirjava kirjasto 