Uutuuksia! Niin mitä uutuuksia? Täytyy todeta, että en ole viime aikoina ollut kovin hyvin perillä siitä, mitä kirja- tai levyuutuuksia kirjastojen valikoimiin on ilmestynyt. Onhan niitä kuulemma tullut paljonkin, mutta jos minulta kysyttäisiin, en varmaan osaisi suorilta mainita edes yhtä. Joko se uusi Oksanen tuli? Ehkä? Tai en tiedä? Oman levyhyllyni harvat uutuudet sentään tiedän. Samalla olen huomannut myös lukuintoni hieman hiipuneen. Viimeisin kirja, jonka lukemista aloitin ehkä keväällä, on minulla edelleen kesken ja senkin julkaisusta on jo useita kuukausia.
Edellisessä toimessani uutuudet kiersivät väistämättä pienten kätösteni kautta ja vaikka seurantani olikin enemmän passiivista sen sijaan, että olisin tarttunut johonkin teokseen ja tutustunut tekstiin takakantta syvällisemmin, niin väistämättä uutuuksista tuli edes jollain tapaa tietoiseksi. Poikkeuksiakin oli, aina joskus tarttui jotain uutta kotiin luettavaksi. Tällä hetkellä uutuudet eivät kierrä minun kauttani, joten olen lähes autuaan tietämätön niistä. Sanomalehtiä selatessani jossain mainitaan jostain potentiaalisesti mielenkiintoisesta uutuudesta ja kappas, taas yksi kirja lisää loputtomalle ”täytyy tutustua joskus” listalle.
Musauutuuksien kohdalla tilanne on lähes yhtä kauhea. Omasta mielestäni olen vapaa-ajallani aktiivinen musiikinharrastaja. Pääasiassa kuuntelen, soitan ja etsin uutta kuunneltavaa aktiivisesti tai ainakin olen aiemmin etsinyt. Monen itselleni uuden jutun kohdalla huomaan valitettavan usein, kuinka ”tämäkin levy tuli jo kaksi vuotta sitten, nämähän olivat keikalla viikko sitten ja minä löydän tämän vasta nyt”. Yhä useammin olen myös huomannut, että kotona on auki radio. En minä aiemmin ollut näin laiska, missä vaiheessa elämänhallintani on alkanut lipsua näin huolestuttavasti? Radiossa on onneksi vielä laadukkaita musiikkiin erikoistuneita ohjelmia, joista saa kivaa nippelitietoa ja lähes aina uutuusvinkkejä. Vielä kun jaksaisi tutustua syvemmin niihin juttuihin, jotka kuulostivat kivalta. Levyjen kohdalla tilanne on sama kuin kirjojenkin, aina on joku miltei yleissivistykseen kuuluva asia, johon ei ole tullut tutustuttua ollenkaan. Uutuuksien ohella klassikoiden tunteminen on tärkeää, mutta tämä onkin jo aivan toinen kirjoituksen aihe, johon en tällä kertaa syvenny sen tarkemmin.
Tämän kirjoituksen voisi kai tulkita eräänlaiseksi ammattilaisen hätähuudoksi siitä, miten pääsisi taas kiinni uutuuksiin tai löytäisi kadottamansa lukuilon. Lehtien ilmoituspalstoiltakaan ei löydy vertaistukiryhmää uutuuksista vieraantuneille kirjastolaisille. Olenko ainoa ongelman kanssa painiva, tunnistaako kukaan muu tätä osin runsaudenpulan tuomaa pulmaa vai onko tämä vain asennekysymys?
Jottei ihan täysin synkistelyksi niin liitetään kuvamateriaaliksi täysin häpeilemättömiä suosituksia musa-asioista, jotka ovat tuottaneet iloa viimeisen vuoden.
Ville Jylhä
Tornion kaupunginkirjasto




