Kategoria(t): harjoittelijat, kirjastotyö, osallisuus

Erityistä tukea vaativa harjoittelija töissä kirjastossa


Olemme olleet osallisena hankkeessa, jossa on otettu töihin erityistä tukea vaativa harjoittelija. Tekstin lopussa on linkki internet-sivulle, jossa kerrotaan tarkemmin hankkeesta ja sen tavoitteista.

Meillä on osana hanketta ollut syyskuusta 2024 kevääseen 2025 asti erityistä tukea vaativa harjoittelija. Hän on käynyt meillä kerran viikossa ensin tunnin ja sen jälkeen puolentoista tunnin ajan työskentelemässä.

Harjoittelijamme työtehtävänä on ollut hyllyjen pyyhintä, koska se koettiin hänelle sopivaksi työtehtäväksi. Hän tarvitsi työtehtävän, jota tehdä suhteellisen omatoimisesti. Kirjaston kannalta tämä myös koettiin tarpeelliseksi työksi.

Harjoittelijamme mukana on ollut avustaja ja sitä kautta hän on myös saanut apua tarvittaessa, jos ei ole meiltä halunnut tai uskaltanut kysyä.

Lisäksi lyhyt aika ja avustajan mukanaolo on vähentänyt meidän ohjaamisen tarvettamme, jolloin olemme pystyneet tekemään omia töitä ilman suurempia keskeytyksiä.

Harjoittelijamme on ollut ahkera, hyvin omatoiminen ja huumorintajuinen. Hän on tuonut pientä vaihtelua rutiiniin ja tuntuu, että kumpikin osapuoli on saanut kokemusta. Harjoittelija säännöllisestä työstä ja kirjaston työilmapiiristä ja me työnantajana siitä, millaista olisi, jos palkattaisiin erityistä tukea vaativa työntekijä.

Lisäksi hankkeen vetäjä on käynyt keskustelemassa ja ottamassa palautteen vastaan sekä kertonut siitä, miten erityistä tukea vaativan työntekijän voisi palkata ilman suuria menoja, jos kokisimme sen tarpeelliseksi.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kokemus ollut mukava ja hyödyttänyt molempia osapuolia. Suosittelen tutustumaan hankkeeseen, sillä sen tavoitteet ovat mielestäni hyviä ja ajankohtaisia. https://luovi.fi/hankkeet/paikasta-palveluksi/

Pirita Peltonen, kirjastovirkailija, Enontekiön kirjasto