”Lukeekohan tätä tekstiä kukaan? Onko sillä väliä, jos ei lue?” Näitä kysymyksiä pohdin, kun yritän kirjoittaa tätä blogia. Sain hiukan yli viikko sitten esihenkilöltäni tehtäväksi kirjoittaa tänne Kirjava kirjastoon, kun oli meidän kirjastomme kirjoitusvuoro. Päätin kirjoittaa omasta kokemuksestani Tervolan kirjastossa työskentelystä, ja siitä kuinka se eroaa aikaisemmasta työpaikastani, joka oli Rovaniemen kirjastossa. Aihe oli ensimmäinen, joka tuli mieleeni. Uutena työntekijänä aihe tuntui luonnolliselta. Parempaakaan en keksinyt.
Kirjoittaminen ei sujunut. Sain kyllä tekstiä aikaiseksi, mutta se ei ollut mielestäni kovin kummoista. Kokemukseni eivät olleet mitenkään ainutlaatuisia, saati kiinnostavia. Teksti oli täynnä latteuksia ja itsestäänselvyyksiä kuten: ”Kokonaismäärässä tehtävää työtä on vähemmän, mutta niin on meitä työntekijöitäkin.” Huh huh miten terävää havainnointia ellen itse sanoisi.
Painin tämän aiheen kanssa yli viikon. Puskin tekstiä väkisin, vaikka mieli teki luovuttaa. Tämä on sentään työtä. Kun töissä annetaan tehtävä, se on tehtävä loppuun. Minulle annettiin tehtäväksi kirjoittaa tämä teksti ja se täytyy saada valmiiksi perjantaihin 16. päivään mennessä. Tätä tekstiä kirjoittaessa on maanantai 19.5. Mission failed.
Päivät kuluivat, mutta teksti ei edistynyt. Kirjoitin sen monta kertaa alusta. Minua ahdisti ja hävetti. Olisi noloa, jos en saisi mitään aikaiseksi. Kehuin työhakemuksessani olevani kiinnostunut kirjoittamisesta. Olisi ehkä pitänyt tarkentaa, että olen kiinnostunut proosan kirjoittamisesta, en blogien.
Olen käynyt useilla luovan kirjoittamisen kursseilla. Opiskelin Luovan kirjoittamisen linjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Siellä opettaja teki meille joka aamu harjoituksen, jossa istuimme silmät kiinni hiljaa kymmenen minuuttia. Tarkoitus oli pyrkiä tyhjentämään mieli ja olemaan ajattelematta mitään tuon kymmenen minuutin aikana, eräänlaista meditointia siis. Kymmenen minuutin meditoinnin jälkeen meillä oli kymmenen minuuttia aikaa kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Omat tekstini käsittelivät usein sitä, kuinka en keksinyt mitä kirjoittaisin. Tavallaan tämä teksti käsittelee taas samaa aihetta. Taas kirjoitan mitä mieleen juolahtaa.
Kirjastossa työskentelyyn kuuluu, että joskus on tuotettava tekstiä. Kirjava kirjasto-blogin kirjoitusvuorot on jaettu Lapin kirjastojen kesken niin, että tänne pitäisi ilmaantua joka viikko eri kirjaston teksti. Jos blogia selaa vanhempiin teksteihin huomaa, että näin ei tapahdu. Ymmärrän hyvin mistä tämä johtuu. Pienessä kirjastossa, jossa on vähän henkilökuntaa, voi olla vaikea keksiä uutta blogin aihetta muutaman kerran vuodessa.
En tiedä kuinka paljon tällä blogilla on lukijoita, mutta ainakin te luette, jotka olette saaneet tehtäväksenne kirjoittaa tänne ja mietitte nyt mitä kirjoittaisitte. Olkoon tämä teksti omistettu teille! Muuta neuvoa en osaa antaa kuin, että kannattaa kirjoittaa siitä mistä osaa kirjoittaa.
Minä olen mestari kirjoittamaan siitä, kuinka en keksi mitään kirjoitettavaa. Loppujen lopuksi sain kirjoitettua tämän blogin melko vaivattomasti, kun tajusin vaihtaa aihetta.
Tähän loppuun itse kirjoittamani haiku. Kirjoitin sen eräällä luovan kirjoittamisen oppitunnilla.
Pääni tyhjä kuin
Jokin tyhjä asia
En keksi mikä
Jaakko Salmela, kirjastovirkailija / Tervolan kirjasto
Kirjava kirjasto 