CD-levy Strokes: Comedown machine, RCA Records, 2013
Amerikkalainen (indie)rock-yhtye Strokes on tänä vuonna julkaissut 5:nnen levynsä Comedown machine. Uusi levy kuulostaa aika lailla erilaiselta aikaisempiin verrattuna. Ennen niin selkeä rock/punk-tyyli on vaihtunut osaksi 80-luvun kasariin ja syntikkapoppiin. Muutos on kuitenkin erittäin onnistunut, sillä pari edellistä levyä alkoivat jo hieman toistaa itseään, mutta nyt musiikki on taas tuoretta ja elinvoimaista. Mukana on toki edelleen Strokesille tunnusomaiset kitarakuviot mutta nekin istuvat uudelle levylle täysin luontevasti ja sujuvasti. Ja eihän levyä taitaisi edes tunnistaa Strokesin tekemäksi ilman näitä tuttuja kitarasoundeja. Muutenkin levy kaikkine kappaleineen on ehjä ja harmoninen kokonaisuus, uudentyylinen aluevaltaus tuntuu tulleen ihan luonnostaan. Ensikuulemalta parhaiten jäivät mieleen kappaleet Tap out, Welcome to Japan ja Call it fate, call it karma. Mukavan säväyksen antaa myös Julian Casablancasin ääni ja laulutyyli. Välillä falsetillakin laulavan Casablancasin ääni sopii kappaleisiin kuin nenä päähän.
Ensimmäisenä ilmestyneellä Is this it -levyllä yhtye teki läpimurron ja saavutti heti suuren suosion ympäri maailmaa. Debyyttilevy onkin edelleen yhtyeen ehdottomasti paras ja siitä on vaikea, kenties jopa mahdotonta, pistää paremmaksi. Yhtyeen 3 muuta levyä ovat taattua ja tuttua Strokesia ja ilman muuta tutustumisen arvoisia.
Strokesin kokoonpano: Julian Casablancas (laulu), Nick Valensi (kitara), Albert Hammond Jr. (kitara), Nikolai Fraiture (basso), Fabrizio Moretti (rummut).
Lapin kirjasto -kimpan Strokes-levyt:
Comedown machine (2013)
Angels (2011)
First impressions of earth (2006)
Room on fire (2003)
Is this it (2001)
