Useat rovaniemeläiset muistanevat Rovaniemen torilta Valto Pernun kuvaustelttoineen. Oma albuminikin sisältää Pernun teltassa kuvattuja valokuvia useilta vuosikymmeniltä. Muistan lapsuudestani nuo jännittävät kuvaushetket teltan hämärässä. Pernu toimi Rovaniemellä torivalokuvaajana vuosina 1946-1985.
Teoksen alussa kuvataan Pernun elämää usean henkilön muistikuvilla. Torikuvauksen lisäksi Pernu on tehnyt kuvausmatkoja 1920-1945 luvuilla mm. Petsamossa sekä Iissä, josta hän oli kotoisin. Kirjan kuvagalleria käsittää suurimman osan kirjasta. Kuvat ovat Petsamon- sekä Rovaniemen ajalta, lisänä muutama kuva Pernun maalaamista tauluista.
Rovaniemen torilla Pernun kanssa samaan aikaan työskennellyt torikauppias kertoo Pernulla olleen omia taulujaan myynnissä kuvaustyön ohessa. Muistelijoiden mukaan Pernu arvosti paljon näitä maalauksiaan. Teoksessa esiteltyjen maalausten värisävyt ovat voimakkaita, aiheinaan pääasiassa pohjoisen luonto. Pernu perusti ennen kuolemaansa säätiön joka vaalii hänen elämäntyötään ja tukee kuvataiteita sekä luonnonsuojelua. Testamentissaan Pernu mainitsee ”Toivon myös, että omistamani metsät, tilat, pellot säilytetään hakkaamattomana ikuisesti. Muistoksi tuleville sukupolville, että Suomessa on joskus kasvanut aarniometsää”.
Pernun kuvausteltta on tänäpäivänä Lapin maakuntamuseolla yhtenä kiintoisana osana kertomassa Rovaniemen historiasta. Teoksen lopussa on tarkempia tietoja kuvista ja maalauksista. Tutustumisen arvoinen kirja.
Kirjoitteli Suoma M.
