Suomalaisen taidelasin kultakausi
Kaisa Koivisto ja Uta Laurén
Tammi 2013
Kiinnostus Suomalaiseen designiin on lisääntynyt viime vuosina suuresti, ja varsinkin 1950-luvun esineet ovat löytäneet vankan ihailijakunnan. Monet 1950-luvun designaarteet ovat tuttuja monille. Aikakaudelle leimallista oli taidelasin ja arkilasin suunnittelun rinnakkaisuus. Samat suunnittelijat, kuten esimerkiksi Kaj Franck, Tapio Wirkkala ja Nanny Still, tekivät sekä huikeita uniikkitöitä että peruslasia, jota kulkeutui jälleenrakennuskaudella moneen kotiin. Kirjan avulla voikin tunnistaa myös esineitä, jotka ovat tuttuja mummolasta.
Kirja jakautuu viiteen lukuun, joissa käsitellään suomalaisen lasiteollisuuden syntyä, sen esikuvia, kansainvälistä läpimurtoa, käyttölasia sekä aikaa kultakauden jälkeen. Kirjassa on erittäin hyvä kuvitus ja taitto, joten sitä on miellyttää myös selailla tarkan lukemisen lisäksi. Kirjoittajat ovat suomalaisen lasitutkimuksen ammattilaisia ja tekstistä näkeekin heti, miten suurta intoa he aiheeseensa tuntuvat.
Kirja on erinomainen esitys kaikille suomalaisen designin ystäville ja etenkin toivottu lahja sen harrastajille. Kirja vain lainaan ja mummolan aarteita tutkimaan!
Saatavuus: 13 kappaletta Lapin kirjastossa
Muuta luettavaa suomalaisesta lasista mm.:
Kalha, Harri: Muodon vuoksi – Lasin ja keramiikan klassikoita (2013)
Timonen, Pirkko: Kattausten kulta-aika – 1950-luvun design astiat (2013)
Jantunen, Päivi: Kaj & Frank – Esineitä ja lähikuvia (2011)
Humppila – Lasitehdas tien varrella (2002)
Koivisto, Kaisa: Keräilijän aarteet – Suomalaisia lasimaljakoita (2011)
Koivisto, Kaisa: Kolme tarinaa lasista – Suomalainen lasimuotoilu 1946 – 1957 (2001)
Wirkkala, Tapio: Tapio Wirkkala – Lasin ja hopean runoilija (2013)
