Kari Pirilä ja Erkki Kivi : Elävä kuva – elävä ääni : kolmas osa on nimeltään Teos.
Kari Pirilän ja Erkki Kiven teossarja jatkuu Otoksen ja Leikkauksen jälkeen valmiiseen teokseen, elokuvaan. Otoksessa ja Leikkauksessa käsitellään elokuvan tekemisen yksityiskohtia. Molemmissa on paljon myös kuvallisia esimerkkejä.
Tässä kirjassa esitellään elokuvan historiaa aivan ensi metreiltä vuodelta 1895 ja nostetaan ohjaajien nimiä esille. Näyttelijä Riina Kataja analysoi sitä, kuinka elokuvanäytteleminen poikkeaa teatterissa näyttelemisestä. Kirjassa käydään elokuvan muovautuminen elokuvan alkuajatuksesta valmiiksi elokuvaksi läpi monisäikeisen tuotantoketjun. Käsikirjoitusosassa nostetaan esille mm. alan gurut Aristoteles ja Bertolt Brecht. Lavastus, puvustus, roolitus yms. käsitellään monipuolisesti, samoin maallisemmat asiat kuten rahoitus ja muonitus.
Elokuvien lopussa on aina pitkät nimiluettelot, niiden merkitys selviää tästä kirjasta, jossa kerrotan elokuva-alan toimenkuvat. Liitteissä selviää konkreettisesti Carmen-elokuvan leikkausanalyysi ja saadaan näyte Mustan jään elokuvakäsikirjoituksesta. Kirjassa on paitsi valokuvia elokuvista myös mukava sarjakuvakuvitus, joka tuo huumoriakin teokseen.
Muita kirjoja elokuvan tekemisestä:
Kjell Sundstedt: Kirjoita elokuvaksi; Clifford Thurlow: Making Short films; Anders Wacklin, Janne Rosvall ja Are Nikkinen: Elokuvan runousoppia
Erityistä:
Kirjastotalolla taidesalissa on mukavasti paikalla elokuvia, kannattaa tulla lainaamaan!
Kirjastoon hankittuja uusia elokuvia voi etsiä http://www.lapinkirjasto.fi
Seija Ålander
