Viikko 41 oli valtakunnallinen vanhustenviikko, mutta paljon muutakin ehti tapahtua… jopa pienessä kirjastossa.
Meillä Kemijärvellä on onneksi tarpeeksi henkilökuntaa, joka voi ja osaa keskittyä tapahtumien järjestämiseen tai osallistumiseen toisten tapahtumiin.
Vanhusten viikko oli myös Eläinten viikko, ja viskarit toivat maanantaina näyttelyn kirjastoon – ei ollut hiljaista ei! Työt olivat kyllä hienoja!


Tiistain on meillä TeemaTiistai – joka tiistai-ilta kello 17 kirjastossa tapahtuu jotain. Nyt vanhusten viikon teeman mukaan teimme Arjesta juhlaa – opettelimme kahviliinojen taitteluja Marttojen Pirkon johdolla ja joimme hyvät kakkukahvit. Kirjaston vakituinen Sisu-vieras pääsi Mirvan syliin… Kävimme myös paikallisessa kaupassa mainostamassa kirjaston palveluja, esim. esinelainausta.





Keskiviikkona kirjastolaiset olivat Vanhusten viikon päätapahtumassa mukana. Kulttuurilämpiön kirjastopisteeseen tutustui mm. kansalaisopiston rehtori ja kaupunginjohtajakin pyöritti onnenpyörää. Toimme tilaisuuteen uuden askellaitteen eli restoraattorin sekä Hubletit. Mainostimme e-aineistoja ja kotipalvelua. Eniten kuitenkin houkutteli onnenpyörästä saatavat palkinnot 🙂



Torstaina vietimme Aleksis Kiven päivää. Irmeli ja Marru olivat tehneet kirjastoon 8-kohtaisen radan, jota suorittamaan tulivat Jyvälän päiväkodin eskarit.




Viikolla oli myös joka päivä verkkoluento/Webinaari kirjaston Mediatilassa – ja sielläkin kävi yleisöä.
Kirjasto ei siis todellakaan ole enää hiljainen lukukammio, vaan tapahtumarikas, kaikenikäisiä houkutteleva tila! Ja itse emme enää odottele kirjastossa asiakkaita, vaan menemme sinne, missä asiakkaat liikkuvat.
