Kategoria(t): kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus

SalaBurgereilla dystopiaan


Atwood, Margaret: Herran tarhurit 
(The year of the flood)
Otava, 2010

Margaret Atwood: Herran tarhurit

Herran tarhurit -lahko kasvattaa itse vihanneksensa Eedenin kaipuussa kerrostalon katolla, hoitaa mehiläisiä ja kunnioittaa kaikkia eläviä olentoja. Lahko on ennustanut tuhoa maapallolle ihmisen järjettömän toiminnan ansiosta, johtaja Aatami Ensimmäisen sanoin:  
Jumalan käsky ”täyttää maa” ei tarkoittanut että meidän tulisi täyttää se tungokseen asti omalla ihmislajillamme ja pyyhkäistä tieltämme kaikki muu.
Geenimanipulaatio on tuottanut  karmivia lajeja kuten lempaan, leijonan ja lampaan risteytyksen. TurPo valvoo, kun ihmiskunta elää kuin viimeistä päivää. Ihmisen matka aisteihin luottavasta kasvissyöjästä lihansyöjärationalistiin ei ehkä pitemmän päälle onnistunutkaan. Laskivesilaguunin SalaBurgerit, joiden sisällöstä liikkuu epämiellyttäviä huhuja ja TerveysTehtaan koekaniini-nuoruuspillerit maistuvat turhan hyvin.

Vedetön tulva, uusi pandemia, syntyy uuden ihmislajin kehityspuuhissa ja pyyhkäisee maapallon yli ja tuhoaa ihmisrodun tarhureineen lähes olemattomiin. Kaksi entistä tarhurinaista Toby ja Ren säästyvät sattuman oikusta, toinen hienostokylpylän suojassa ja toinen Niljavyöhykkeen seksiklubin suljetussa turvahuoneessa. Kirja seurailee naisten kohtaloa ja ystävyyden merkitys tuo valoa  kaaokseen. Atwoodin kirja on  mustan huumorin värittämä ekokriittinen tarina, joka  imaisee mukaansa. Tarina lomittuu  Atwoodin edelliseen romaaniin Oryx ja Crake avaten tapahtumien kulkua tarkemmin.

Saatavuus

Muita dystopioita
Orwell, George  Vuonna 1984
Dick, Philip K.: Palkkionmetsästäjä  (Bladerunner)
McCarthy, Cormac: Tie
Verronen, Maarit: Kirkkaan selkeää
Hegland, Jean : Suojaan metsän siimekseen

Kati Lukkarinen

Tuntematon's avatar

Tekijä:

Kirjava kirjasto on ikkuna Lapin kirjastoon. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Jätä kommentti