Kategoria(t): kaunokirjallisuus, kirjavinkkaus, viihde

Remontointia harkitseville ja siitä toipuville


raksa

Vimma, Tuomas: Raksa. 437 s. Gummerus, 2011.

Tuomas Vimman Raksa sopii helppolukuiseksi oppikirjaksi vanhan huoneiston remonttia suunnitteleville ja ehkä myös huonoista remonttifirmoista toipuville. Raksassa liikutaan Helsingin arvoasuntojen remonteissa Hyperborean projektipäälliköksi palkatun Samin kannoilla ja siinä sivussa tutustutaan kolmikymppisten kaupunkilaisten parisuhdekuvioihin. Stressitaso on melkoinen, ja tupakkaa ja alkoholia kuluu hengästyttäviä määriä.

Raksa paljastaa runsaasti rakennusalan pimeitä puolia veronkierrosta ammattitaidottomiin sisustussuunnittelijoihin, mutta antaa myös toivoa siitä että rautaisia ammattilaisiakin alalta vielä löytyy. Jonkinlaista todellisuuspohjaa Vimman kuvauksissa pitäisi olla, sillä esipuheessa hän kertoo olleensa palkkatöissä rakennusalalla kirjoitusprosessin aikana. Hän myöntää mahdolliset virheet teknisissä yksityiskohdissa, mutta blogikirjoituksissa ja keskusteluissa rakennusalalla työskentelevät ovat kiitelleet kirjaa ja etenkin tärkeän aiheen valintaa.

Kustantaja kertoo kirjan olevan työläisromaani, mutta osuvammin sitä kuvailee Antti Majander Helsingin Sanomissa (24.10.2011), kun hän pahaa tarkoittamatta kirjoittaa sen olevan ”miesten romantiikkaa”. Kirja ei ehkä sovi niille, jotka närkästyvät helposti Helsinki-keskeisyydestä, eikä siltä kannata odottaa häikäisevän hienoa dialogia tai syvällisiä ja tarkkaan piirrettyjä henkilöhahmoja, mutta poikkeava aihe ja sen mukaansatempaava käsittely pelastavat paljon.

Raksa avaa Vimman uuden trilogian, jonka toinen osa Ruutukymppi ilmestyy syksyllä 2013. Siinä liikutaan edelleen rakennusalalla, mutta Sami tekee irtioton Hyperboreasta television remonttirealitysarjaan.

Tuomas Vimman aiempaa tuotantoa oleva Helsinki-trilogia:

Helsinki 12. Otava, 2004.

Toinen. Otava, 2005.

Gourmet. Gummerus, 2008.

Raksan ja Vimman muiden romaanien saatavuus Lapin kirjastoissa.

http://intro.rovaniemi.fi:8001/?boo1=AND&booA=NOT&dat0=vimma%2C+tuomas&dat5=0&dat5=2013&datA=la+sl&formid=fullt&previd=find2&typ0=0&typ1=2&typ2=3&typ3=11&typ4=7&typ5=8&typ7=42&typ8=30&typ9=30&typA=11&ulang=fin&sesid=1369034113

Kirjastoharjoittelija Veera Knuuti

Tuntematon's avatar

Tekijä:

Kirjava kirjasto on ikkuna Lapin kirjastoon. Kirjoittajina toimii Lapin kirjastojen henkilökunta.

Jätä kommentti