Kategoria(t): kirjastotyö, lukutaito, Yleistä

Kirjastokaverivierailu Sompion kirjastoissa


Pellon maisemat vaihtuivat Sodankylään ja työpaikat viikoksi kiertämään Sompion kirjastoja. Sodankylässä olin päivän pääkirjastolla ja toisen päivän uudessa koulukirjastossa Tähtikunnan koululla. Olin myös päivän Hilla nimisen kirjastoauton kyydissä ja yhden päivän Pelkosenniemen kirjastolla. Viimeinen päivä menikin työhyvinvoinnin merkeissä ja kävimme koko henkilökunnan vahvuudella Jaakkolan porotilalla. Koko viikko oli niin tapahtumarikas ja kertomista olisi teille vaikka kuinka paljon, joten päätin nostaa tähän kirjoitukseeni esille koulukirjaston.

Tähtikunnan koulu sijaitsee Sodankylän monitoimikeskuksessa. Kirjaston tilat ovat kahdessa kerroksessa, pienemmille lapsille löytyy kuvakirjat ja helppolukuiset kirjat alakerrasta. Yläkerrassa on isommille koululaisille suunnattu aineisto. Kummassakin kerroksessa on lainaus – ja palautusautomaatti, istumatiloja ja pöytiä. Vilinää ja vilskettä, lapset kulkevat ja kirjaston tiloissa järjestetään monitoimikeskuksen muuta toimintaa.

Yleisissä keskusteluissa nousee tämän tästä esiin, kuinka saada lapset ja nuoret lukemaan? Kodeissa kirjahyllyjä on nykyisin ehkä harvemmin ja lukeminen ei ole aina niin näkyvää. Näissä tiloissa lapset näkevät joka päivä kirjoja ja paljon kirjoja! En voi olla miettimättä, mikä merkitys tällä tulee olemaan lasten elämässä pidemmällä aikajanalla. Kirjaan ja lukemiseen on helppo tarttua, kirjat ovat osa arkea ja näkyvästi osa koulua. Mukavia tuoleja missä viettää aikaa kavereiden kanssa ja joku kavereista saattaa vaikka lukea kirjaa. Esimerkin voimaa emme voi väheksyä. Koulukirjastolla työskentelevän pedagogisen informaatikon vastaanotto on ollut hyvin myönteinen ja en ihmettele olleenkaan. Koulun oma kirjasto ja sen vapaa käyttö on varmasti arkea helpottava ja iloa tuottava asia niin opettajille kuin oppilaillekin. Voisin sanoa että tässä koulussa kirjasto tulee lähelle oppilaita.

Alakerran kirjastotilaa. Halloween teemaa pääsin rakentamaan yhdessä pedagogisen informaatikon kanssa päivän ajaksi, oppilaiden iloksi tai kauhuksi.

Yläkerran kirjastotilaa isommille koululaisille. Halloween kirjavinkkilista! Ota, jos uskallat!

Kiitos koko Sompion kirjaston väelle! Oli mukava ja inspiroiva vierailu. Tornionlaaksoon Ylitornion ja Pellon kirjastojen väelle lähti mukaan paljon mukavaa kerrottavaa ja uusia oivalluksia. Voin suositella kirjastokaverivaihtoa muillekin kirjastolaisille.

Päivi Petäjäkangas, Tornionlaakson kirjasto / Pellon toimipiste