Alanvaihto aikuisella iällä voi tuntua isolta ja jopa pelottavalta askeleelta, varsinkin silloin, kun taustalla on epävarmuutta ja jatkuvaa muutosta. Omalla kohdallani työ kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana, lähihoitajana ja neuropsykiatrisena valmentajana oli pitkään murroksessa, yt-neuvottelut toistuivat useaan otteeseen ja tulevaisuus tuntui epävarmalta.
Sitten eteen tuli yllättävä mahdollisuus
Kolarin kuntaan tuli haettavaksi kirjastoautonkuljettaja-virkailijan paikka oppisopimusmahdollisuudella. Ajatus tuntui samaan aikaan uudelta ja kiinnostavalta, olinhan ollut kunnalla aiemminkin töissä ja ajatus liikkuvasta työstä ihmisten parissa herätti uteliaisuuden. Päätin käydä keskustelemassa kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajan kanssa tehtävästä. Keskustelujen jälkeen päätös kypsyi nopeasti, tämä voisi olla minun seuraava ammattini.
Hain paikkaa, pääsin haastatteluun ja tulin valituksi
Hyvin nopealla aikataululla pääsin aloittamaan kirjastovirkailijan ammattitutkinnon opinnot ja nyt puolen vuoden jälkeen voin sanoa, että ratkaisu on tuntunut oikealta. Opinnot ovat sujuneet joustavasti työn ohessa ja arki on täyttynyt uusista kokemuksista.
Kirjastoautotyö on vienyt minut Kolarin kunnan kyliin, paikkoihin ja maisemiin, joihin en muuten ehkä olisi päätynyt. Samalla olen saanut tutustua alueen asukkaisiin ja kirjastoauton vakioasiakkaisiin. Työ ei ole pelkästään kirjojen lainaamista ja palauttamista, se on kohtaamisia, keskusteluja ja läsnäoloa.
Uuden alan opettelu ei tietenkään ole ollut pelkästään helppoa. Kaikki on ollut aluksi uutta, järjestelmät, rutiinit, toimintatavat. Välillä on saanut opetella ihan perusasioita alusta asti mutta juuri se on tehnyt työstä vieläkin mielenkiintoisemman. On ollut palkitsevaa huomata oma kehittyminen ja se miten asiat alkavat vähitellen sujua luontevammin.
Yksi tärkeimmistä tekijöistä tässä muutoksessa on ollut työyhteisö. Olen saanut paljon tukea ja kannustusta, mikä on helpottanut uuden omaksumista ja lisännyt varmuutta tekemiseen. Kun katson taaksepäin, alanvaihto ei tunnu enää niin suurelta riskiltä kuin miltä se aluksi vaikutti. Se näyttäytyy ennemmin mahdollisuutena, tilaisuutena oppia uutta, löytää uusia puolia itsestä ja rakentaa työelämää uudella tavalla.
Jos jotain olen tästä matkasta oppinut, niin sen, että joskus kannattaa tarttua yllättäväänkin mahdollisuuteen. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, riittää, että on valmis oppimaan matkan varrella.
Terveisin Markku Hamari, kirjastoautonkuljettaja-virkailija