Kuudes Lappi-kirjallisuuspalkinto jaetaan maaliskuussa 2027
Lappi-kirjallisuuspalkinto on Lapin kirjastojen yhdessä jakama palkinto ansioituneelle Lappi-aiheiselle tai lappilaisen tai Lapista kotoisin olevan tekijän kotimaiselle, suomenkieliselle teokselle.
Lapin kirjastot päättivät ryhtyä jakamaan kirjallisuuspalkintoa kymmenisen vuotta sitten. Ajatuksen omasta Lappi-palkinnosta nosti esiin Sompion silloinen kirjastonjohtaja, nyttemmin eläkepäiviä viettävä Tiina Heinänen. Palkinnolla haluttiin juhlistaa ansioitunutta kaunokirjallisuutta, joka tarinansa tai tekijänsä kautta sijoittuu Lappiin. Näin saataisiin myönteistä näkyvyyttä sekä maakunnalle että kotimaiselle kirjallisuudelle.
Nyt edetään jo kohti kuudetta palkitsemista, joten voinee sanoa, että Lappi-palkinto on lunastanut paikkansa muiden kirjallisuuspalkintojen joukossa. Toivon mukaan se on saanut aikaan nostetta myös kirjoille ja kirjastoille.

Romaanit, runot ja sarjakuvat pääsevät mukaan kisaan
Lappi-kirjallisuus on palkinnon kriteereissä rajattu siten, että ehdokkaiksi otetaan Lappi-aiheiset tai lappilaisen tai Lapista kotoisin olevan tekijän suomenkieliset tai saamenkielistä suomennetut aikuisille suunnatut teokset, jotka ovat muodoltaan proosaa, lyriikkaa tai sarjakuvaa. Sarjakuvat ovat toistaiseksi olleet ehdokaslistoilla selvässä vähemmistössä, mutta runoja ilmestyy ilahduttavan paljon.
Saamenkielisten suomentamattomien teosten jääminen ulkopuolelle aiheuttaa edelleen ihmetystä. Syy siihen on yksinkertainen ja se on valitettavasti kielitaidon puute. Valintatyöryhmän jäsenten ja varsinaisen valitsijan pitäisi kaikkien osata lukea sujuvasti saamenkieliä, jotta teokset olisivat samalla lähtöviivalla.
Toivottavasti tätä epäkohtaa edes hiukan paikkaa se, että Saamelaisneuvosto on vuodesta 1994 alkaen jakanut joka toinen vuosi kirjallisuuspalkinnon saamelaiselle teokselle, joskin kyseinen kilvoittelu ulottuu Suomen Lappia paljon suuremmalle alueelle.
Lapin luontoa ja outoa taikaa?
Millaista sitten on lappilainen kirjallisuus? Onko se luontoa ja mystiikkaa, nuotiolla kerrottuja tarinoita, poronpapanoita ja laskettelurinteitä? Kyllä se on sitäkin, mutta myös vallan kaikkea muuta. Ehdokaslistalla olevien teosten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, vaikka toki erätarinoita ja muita luonnon inspiroimia kertomuksia on runsaasti.
Kilpailuun ei tarvitse ilmoittautua, vaan Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osasto seuraa ilmestyvää kirjallisuutta ja tekee listaa kirjoista, jotka täyttävät kilpailukriteerit. Pienten painosmäärien omakustanteet ovat mukana valintaprosessissa siinä missä suurten kustantajien bestsellerit.
Esivalintaa tekee työryhmä, jossa kaudella 2025–27 ovat mukana Marja Alatalo Muonion kirjastosta, Pirita Peltonen Enontekiön kirjastosta, Marja-Leena Vaarala Kemijärven kirjastosta sekä allekirjoittanut. Työryhmän jäsenet esittelevät kirjoja palkinnon Facebook-sivustolla: https://www.facebook.com/lappikirjallisuuspalkinto.
Lisätietoja löytyy verkkosivuilta: https://lappikirjallisuuspalkinto.fi/
Virva Jakkula, Posion kirjasto
