Juho Koskimaa (1891-1926) on suotta unohdettu kirjailija. Nuorena kuollut Koskimaa syntyi Oulussa ja Lapin tuntemuksensa hän keräsi toimiessaan maanmittarin apulaisena, myöhemmin myös apulaisnimismiehenä. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.
Koskimaa kuvaa näissä kirjoissaan kaunistelematta elämää ja ihmiskohtaloita Lapissa sata vuotta sitten. Erämaassa kohtasivat uudisasukkaat ja saamelaiset toisensa, elämä oli lähinnä selviytymistä luonnon ankarissa olosuhteissa. Koskimaa kuvaa arkielämää myös perheen näkökulmasta, naisia ja lapsia unohtamatta. Metsäherroille Lapin luontoa suurempi koettelemus oli heidän kokemansa henkinen erämaa.
Novelleissaan Koskimaa kertoo rahdinajajista, kullankaivajista, uudisasukkaan hankaluuksista esivallan kanssa, ihmisen halusta saada oma koti. Hän kertoo myös viinan salakuljettajista ja erämaan lain omavaltaisista tulkinnoista porovarkautta epäiltäessä.
Juho Koskimaan tunnetuin teos on romaani ”Ja sitten jätkä kuoli”. Rovaniemeläisen sahatyöläisen pienen töllin poika, Hilemooni eli Hilu lähtee jätkän hommiin ja kohti laveaa tietä houkutuksineen. Mutta Hilun silmissä alkaa siintää kapeampi tie: unelma omasta mökistä, naapurin Iinasta ja omasta rauhasta uudisasukkaana. Kertomusta jätkän koettelemusten tiestä torppariksi on kuvattu ”miehisen raadannan ja tarmon ylistykseksi”.
Juho Koskimaan laajaa tuotantoa on lainattavana Lappi-osastolla, tässä esittelin kolmea teosta:
Erämaan kansaa. Kuvauksia Pohjan periltä (1917)
Pohjalaisia ja peräpohjalaisia (1920)
Ja sitten jätkä kuoli (1921, up.1986)
Mari Ekman
Lappi-osasto
Kirjava kirjasto 