17-vuotias Amy, hänen vanhempansa ja retkikunta on syväjäädytetty 350 vuodeksi Varjelus nimiselle alukselle. Heidän tarkoitus on mennä uudelle planeetalle galaksin toiselle puolelle ja asuttaa se. Mutta Amy herätetään 50 vuotta aikaisemmin. Amyn herättyä myös muita jäädytettyjä aletaan kytkeä pois päältä, mikä koituu osalle kuolemaksi.
Aluksen 16-vuotias Seuraaja on koko ikänsä asunut aluksella tietämättä ulkopuolisesta maailmasta. Hän löytää vahingossa Amyn ja muut syväjäädytetyt ihmiset. Amy ei ole samanlainen kuin aluksen asukkaat ja aluksella ei hyväksytä erilaisia. Seuraaja ihastuu Amyyn ja haluaisi jutella hänen kanssaan.
Tavattuaan Seuraaja ja Amy koettavat selvittää kuka yritti tappaa Amyn ja osan retkikunnasta. Samaan aikaan Amy kamppailee oman yksinäisyyden tunteen kanssa.
Kirja sopii scifi:stä pitäville, mutta sopii se myös muille. Itse en ollut ennen lukenut sci-fi-kirjoja, mutta se oli mielestäni hyvä. Paras kohta on lopussa, koska siinä on paljon juonenkäänteitä.
Tet-harjoittelija Hanna
Kemijärven kirjasto
