Koti on ihmiselle aina erityinen paikka. Kun on poissa kotoa pidemmän aikaa, sitä saattaa alkaa tosissaan kaivata, eli tulla koti-ikävä. Kreikan kielessä tälle tunteelle on oma sanansa: nostalgia. Sana muodostuu kahdesta osasta, nostos (paluu kotiin) ja algos (kipu). Nostalgia tarkoittaa siis kirjaimellisesti kotiinpaluun kipua.
Nykyään nostalgia tarkoittaa usein kaipuuta lapsuuteen ja sen tunnelmiin. Jossain vaiheessa keski-iässä ajatukset palaavat yhä useammin lapsuuden aikaan, sen tunnelmiin. Jotkut hetket olivat jopa taianomaisia.
Minulle kirjasto ja kirjat liittyvät olennaisesti lapsuuteni hyviin muistoihin. Tietyt kirjat jäivät mieleen pysyväti ja niihin haluaa palata aikuisena ihan tarkistaakseen, onko niissä vielä sitä taikaa, jonka niistä lapsena löysi.
Kun tulin kirjastoalalle töihin, kaivoin ensi töikseni esiin yhden kirjan, joka oli ollut mummon luona. Lueskelin sitä aina siellä käydessäni, mutta kirjan nimeä en muistanut – mielessä oli vain jotain Kimmosta ja seikkailusta. Kirja osoittautui Aili Somersalon teokseksi Kimmon matka satulinnaan.
Aloin lukea kirjaa innokkaasti, mutta hämmästyin: kirjassa ei ollutkaan värikuvia, kuten olin varma. Lapsuuteni muistot olivat lisänneet värit itse. Vaikka värit puuttuivat niin tarina oli silti vieläkin lumoava ja ymmärsin miksi se oli minua lapsena kiehtonut.
Toinen lapsuuden suosikkikirja oli kuvakirja Rullaluistin karkuteillä. Siinä hulvaton hiiri varastaa mieheltä rullaluistimen ja seikkailee sillä ympäri maailmaa. Tarinassa on kova vauhti päällä ja teksti on runomuotoon kirjoitettu. Kuvitus on aivan loistava ja värikäs. Eipä tarvinnut pettyä tähänkään. Onnekseni löysin tämän kirjan erään kirjaston poistoista, ja olen saanut lukea tarinaa myös lapsenlapselleni – joka muuten piti siitä kovasti.
Kolmas suuri suosikkini oli lapsena Ulf Löfgrenin kuvakirjat. Yksi mieleenpainuvimmista kirjoista oli Onnimannin taikaluola. Kirjassa Lasse-pojalla on huono päivä olo tuntuu kurjalta. Yhtäkkiä huoneeseen ilmestyy vihreähattuinen Onnimanni, joka kutsuu Lassen mukaansa taikaluolaan. Siellä tapahtuukin kaikkea kummallista.
Näitä lapsuuden kirjoja lukiessani palasin hetkeksi takaisin siihen ihmeelliseen tunteeseen, joka lapsena oli niin helppo tuntea. Jokaiselle löytyy varmaan oma keino päästä tuohon kokemukseen takaisin, minulle yksi keino on kirjat ja kirjasto.
Seija
Keminmaan kirjasto
