Olen aina rakastanut kirjoja. Kotona oli iso kirjahylly ja kirjat olivat osa jokapäiväistä elämää. Äitini oli tarkka kirjoista, etenkin kirjaston kirjoista, niihin ei saanut piirtää tai kirjoittaa missään nimessä. Muistan, kuinka kädet täristen piirsin viivan yhteen kirjaston kirjaan. Uhma se on pienikin uhma.
Vietin lapsena paljon aikaa kirjastossa. Selasin hyllyjä, otin kirjan sieltä, toisen täältä. Luin kirjoista pätkiä ja laitoin kirjan takaisin hyllyyn. Toivon, että sain palautettua kirjan oikeaan kohtaan. Teen samaa edelleen. Selaan kirjojen selkiä ja otan satunnaisen kirjan käteen ja luen satunnaisia lauseita. Nyt vaan satun olemaan töissä kirjastossa ja osaan katsoa kirjan oikean paikan, kun laitan sen takaisin. Jos en satu ihastumaan lauseisiin ja päädy lainaamaan kirjaa.
Kirjasto on bibliofiilin paratiisi. Hyllymetreittäin mitä erilaisimpia kirjoja. Fyysisiä kirjoja, joiden selaaminen yksistään tuottaa iloa. Hyllymetreittäin luettuja, rakastettuja, unohdettuja, upeita, kauniita, rujoja ja vaatimattomia kirjoja. Suuria sanoja, pieniä sanoja. Jylhiä kertomuksia, mitättömiä lauseita. Elämää painomusteessa.
Kirjavarasto on bibliofiilin aarrearkku. Varastossa majailevat kaikki lapsuudesta tutut kirjat. Ne näyttävät ja tuntuvat kotoisilta. Välillä ihmettelen, miksi joku kirja on joutunut varastoon. Pois katseilta, pois selailusta. Onko kirjan syrjäyttänyt teos oikeasti parempi kuin hyllytilan luovuttanut opus, vai ainoastaan komeakantisempi ja houkuttelevampi. Epäilen. Arvostan siksi valtavasti työkaverini rakentamaa kirjanäyttelyä varaston aarteista. Kesä ja klassikot kuuluvat yhteen!
