Riittämättömyyden tunne on varmasti tuttu monelle kirjastolaiselle. Lukutaitotyötä pitäisi tehdä enemmän kuin koskaan, lasten ja nuorten lukuintoa pitäisi vahvistaa uusilla tavoilla, tapahtumia järjestää, yhteistyöverkostoja rakentaa ja kokoelmia kehittää. Samalla pitäisi pysyä mukana yhteiskunnan muutoksissa. Tekoäly tekee vauhdilla tuloaan, ja sen mukana tulee sekä uusia mahdollisuuksia että uusia kysymyksiä. Miten sitä voisi hyödyntää viisaasti? Mitä saamme opetella seuraavaksi?
Välillä tuntuu, että kaikkea pitäisi osata vähän enemmän ja vähän paremmin. Juuri silloin huomaa, kuinka tärkeässä roolissa kollegat ja verkostot ovat. On helpottavaa huomata, ettei näiden kysymysten kanssa tarvitse painia yksin. Ympäri Suomea on kirjastolaisia, jotka pohtivat samoja asioita, kokeilevat uusia toimintatapoja ja jakavat kokemuksiaan eteenpäin.
Verkostot eivät ole vain työn kehittämistä varten. Ne ovat myös hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse osata itse, eikä keksiä itse. Riittää että uskaltaa kysyä ja jakaa.
Somessa tuli vastaan Kalajoen kirjaston julkaisu iltasatukirjakasseista. Idea tuntui heti hyvältä ja helposti toteutettavalta. Ajatushan oli yksinkertainen. Vietäisiin kirjat sinne, missä ne lainaajat liikkuvat!
Eli viedään kirjakassit varhaiskasvatuskeskuksen aulaan ja siitä vanhemmat voivat napata kassin hakiessaan lapset hoidosta. Vanhempien arki on usein kiireistä, eikä kirjastossa käyntiin aina löydy aikaa, vaikka lukeminen koettaisiin tärkeäksi.
Puhelu Kalajoen kirjastoon Anne Pyylle muistutti jälleen siitä, miksi kirjastojen kannattaa pitää yhteyttä yli kuntarajojen, yli kirjastokimppojen ja yli maakuntien. Anne jakoi mielellään konkreettisia vinkkejä kassien sisällöistä, lainauskäytännöistä ja toteutuksesta. Samalla säästyi paljon aikaa, kun kaikkea ei tarvinnut lähteä suunnittelemaan alusta.
Teemme samaa työtä eri puolilla Suomea. Olosuhteet vaihtelevat, mutta tavoitteet ovat usein yhteiset: innostaa lukemaan, vahvistaa lukutaitoa ja tehdä kirjastosta helposti lähestyttävä paikka. Siksi yhteydenottojen kynnystä kannattaa madaltaa. Soitto tai sähköposti toiselle kirjastolaiselle voi säästää tunteja työtä ja synnyttää uusia näkökulmia sekä ideoita.
Kyse ei ole ollenkaan siitä kuka idean alun perin keksi, vaan siitä, kuinka moni lapsi, nuori tai perhe sen ansiosta tavoitetaan. Kun yksi kirjastolainen jakaa toimivan käytännön toiselle, hyöty ei jää kahden ihmisen välille. Se leviää uusiin kuntiin, uusiin päiväkoteihin ja uusien lukijoiden arkeen.
Työelämässä tieto ja osaaminen eivät aina kulje niin sujuvasti kuin voisivat. Moni hyvä idea jää oman työyhteisön sisälle, vaikka siitä voisi olla hyötyä myös muualla. Syynä voi olla kiire, vaatimattomuus tai ajatus siitä, ettei oma toimintamalli ole jakamisen arvoinen. Todellisuudessa juuri arkiset ja käytännössä toimiviksi todetut ratkaisut ovat usein niitä, joista kollegat saavat eniten hyötyä.
Moni hyvä idea jää vain joskus jakamatta, ei siksi ettei sitä haluttaisi jakaa, vaan siksi ettei sen arvoa aina itse edes huomata.

