Muuttuvassa maailmassa on hienoa, kun on jotain pysyvää. Vuosien aikana olen kuullut monen asiakkaan sanovan, kuinka mukavaa on, kun on vielä olemassa perinteisiä kirjoja, ja kirjan kanssa voi istahtaa vaikka sohvan nurkkaan ja uppoutua sen maailmaan. Ja näinhän se on. Painetun kirjan sivut ovat kansien välissä ja siellä pysyvät, ja sanat odottavat lukijaansa. Ei ole kiire mihinkään.
Lukemisella on jännä vaikutus. Jokainen varmaan kokee sen omalla tavallaan, mutta usein tuntuu, että lukemisen sivuvaikutuksena asiat asettuvat oikeanlaisiin mittasuhteisiin. Eikä kyse ole niinkään siitä, minkä tyyppistä kirjallisuutta lukee, vaan siitä, että hetkeksi uppoaa johonkin maailmaan, ja kun sieltä sitten tulee takaisin, ympäröivän maailman näkee taas hieman tuoreemmilla silmillä. Aku Ankan lukija käy hetken Ankkalinnassa, tietokirjan lukija istuu tuokion ajan luennolla, dekkarin lukija seuraa murhan ratkaisemista…
Kirjastotyössä yksi mukavimmista asioista on se, että voi vahingossa löytää uudenlaisia lukukokemuksia. Itse en ollut lukenut juurikaan eräkertomuksia ennen kuin ne tulivat työn puolesta vastaan. Samalla kun löytyi mukavaa luettavaa ikäihmisten palvelutaloihin, niin huomasin pian, että niiden kirjojen maailmat ja tarinat jäivät pyörimään pitkään mieleeni. Niitä alkoi suhteuttaa nykyhetkeen ja myös omaan arkeen 2020-luvulla, ja pystyi ymmärtämään paremmin, mistä tähän päivään on tultu. Hiljaista oppimista, ja ennen kaikkea iloa. Iloa siitä, että taas oli löytynyt aivan uudenlaisia maailmoja avattaviksi, ja myös toisille jaettavaksi.
Kun tulee töihin, hyllyttää kirjoja ja katselee ympärilleen hyllyväleissä, tajuaa noiden avaamattomien maailmojen määrän. Eihän niitä kaikkia yhdessä ihmiselämässä ehdi edes avata, eikä ole tarvettakaan. Mieluummin menee ajatuksen ja ajan kanssa lukumatkalle. Ja sitten – vaikka maailma ympärillä muuttuu ja kuohuu – niin voi todeta, että onneksi on kirjoja eikä huomisesta vielä tiedä. Nyt on tämä päivä, ja se on hyvä päivä lukea.
Jonne Kauppi / Simon kirjasto
